Instagram

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Näyttelypyörittelyä videolla part II

Sain eilen erinomaisia vinkkejä eilisen treenivideon perusteella Virkun esittämiseen. Kokeilin niitä heti eilen illalla, mutta valitettavasti videosta tuli niin kökki (kuvaaja ei ollut aivan asiassa mukana...), että jätin suosiolla julkaisematta. Tänään sain sitten huomattavasti parempaa materiaalia, mutta äärettömästi huonommalla sisällöllä. Nyt Virkku ei ollut aivan asiassa, mutta kivasti se teki siitä huolimatta. Mm. meidän L ja T olivat hieman suurpiirteisiä (lue:ei oikeaoppista kuviota nähneetkään), mutta pääasia on se, että Virkku pysyi kokoajan puolella, jolle sen käskin. Välillä kuitenkin tuo "koiran paikka on vasemmalla puolelle" -aivopesuni vähän paistaa tuolta yli, ja Virkku meinaa vieläkin jäädä oikealla puolella liikkuessaan aika reilusti jälkeen, mutta se kuitenkin liikkuu, eikä ala vaihtelemaan puolta kesken kaiken. Että joo, nyt kun ajattelee tarkemmin, niin mitä näkemistä tuossa videossa olikaan? :D

Huomenna lähden kymmeneksi päiväksi pois koneen äärestä, mutta täysin ilman postauksia ette joudu olemaan - ajastelin tauon ajaksi muutamia postauksia tupsahtelemaan blogiin milloin mihinkin aikaan, joten pysykäähän kuulolla!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti