Instagram

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Mutkun kuulumisia

En nyt keksinyt mitään mielenkiintoisempaa otsikkoa, mutta tiedättepähän ainankin, mistä tämä postaus kertoo. Mutkuliini täytti eilen 14vk, ja kokoakin on tullut sen verran, että pääsee kiipeilemään omin avuin olohuoneen kirjahyllyyn, mikä ei sinäänsä ole näin ulkoiluttajan kannalta kovinkaan mahtava pointti. Eilen Mutku ei ollut päivällä juttu tuulella, ja illallakin kun poitsu alkoi puolen kymmenen aikaan heräillä, painui se suorilta omaan valtakuntaansa tietokoneen alle nukkumaan. Herättelin sen kuitenkin sieltä, ja siirryimme yläkertaan katselemaan euriksia (go Tanska!!). Aluksi Mutku sukkuloi mihin sattuu, ja sain vähän päästä olla metsästämässä sitä kirjahyllystä, mutta kun kävin hakemassa sille paperilla täytetyn pahviputken, jumittui se sinne rouskuttelemaan papereita.

Ennen yhtä toista pahviputki oli vaiennut. Kävin hakemassa Mutkulle vähän ruokaa olohuoneeseen. Ennen kahtatoista Mutkis kävi mussuttelemassa leipäpalaansa, ja palasi sitten takaisin. Joskus puolen yön aikaan Mutku tuli kuikuilemaan matolle. Menin sen kaveriksi siihen sitten. Erehdyin kuitenkin katsomaan pätkän euriksia vielä, ja kun käännyin katsomaan taas Mutkua, ehdin nähdä puoliunisena vain harmaan vilauksen, kun Mutku lähti seikkailulleen. Jouduin aluksi tarkistamaan pahviputken, koska en todellakaan olut vama, oliko mumsteri juuri pinkaissut kauemmas, ja voi sitä manaamisen määrää, kun hamsupoika tosiaankin oli kadonnut viisukatsomostaan. Kiersin ensin olohuoneen nurkat. Tyhjää. Huomasin vessan oven olevan kymmenen senttiä auki. Ei näkynyt sielläkään. Makkarit - tyhjää. Keittiö, ei mitään. Tein kierroksen uudelleen, ja kun pääsin uudelleen vessalle, pesi pikkuhamsu siellä itseään ihmetellen, miksi olin niin säikähtänyt. Huoh. Että semmonen viisukatsomo meillä... Alla kuva Mutkun käsityksestä viisukatsomosta...

Tänään huomasin joskus yhdeksän jälkeen Mutkun olevan hereillä, ja kaappasin muksun lattialle seikkailemaan. Voi sitä iloa ja intoa. ♥ Pikku hamsuli oli aivan erilainen kuin eilen - se vain poukkoili ympäriinsä ja tuli jyrsimään mun varpaita, kiipeili syliin jajaja. Oli vain aivan ihana ♥


Nappasin hamsupojan sitten mukaani, ja lähdin korkkaamaan studiokuvaukset sen osalta. Muuten Mutku oli hienosti, mutta korokerakenteiden ja kankaiden alla oli vain niin äärettömän kivaa seikkailla. :3 En viitsinyt alkaa mitään rekvisiittoja tuonne järjestelemään, koska olin yksin kuvaamassa Mutkua. Ensi kerralla sitten. Tulomatkalla nappasin Mutkusta muutaman nurmikkokuvankin.






2 kommenttia :

  1. Hamsteria ei "saa" viedä ulos. Sillä se on erittäin riskialtista! Ulkona on hirveästi loisia jotka pahimmassa tapauksessa tappaa hamsterin. Esim. lintupunkki

    VastaaPoista
  2. Joo ei hamsuja ulos! Pienikin lämmönvaihtelu voi johtaa lämpöhalvaukseen! Plus kaikki tuo mitä Asta sanoi. Ulkona oleminen on hamstereille vaarallista!

    VastaaPoista