Instagram

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Mikä tämä mystinen Puuhuilu on?

Tajusin jonkun aikaa sitten, että olen vain maininnut Puuhuilun täällä muutamaan kertaan suuremmin selittämättä, mikä Puuhuilu itseasiassa on. Osa on saattanut jo tutustuakin Puuhuiluun, mutta epäilen, että ainankin osa lukijaraadistamme elää vielä autuaassa tietämättömyydessä.

Kävin noun vuosi sitten 4h-dogsitterkurssin, jolla puhuttiin hieman 4h-yrittäjyydestäkin. Kurssilla yksi ohjaajistamme heitti ilmaan ajatuksen koirien syntymäpäivävalokuvauksesta. Dogsitterkurssilta palatessani paikallinen toiminnanjohtajamme alkoi puhumaan mua ympäri yrittämisen kanssa, mutten aivan heti innostunut asiasta, vaikka lemmikkieläinten valokuvaus houkuttelikin jonkun verran.

Viikon tai parin kuluttua olin tehnyt lopullisen päätöksen - toisin oman mausteeni yrittäjyyden maailmaan. Alkuperäiset suunnitelvat eivät kuitenkaan täysin pitäneet. Alunperin myöskin kaverini Emmin piti tulla Puuhuiluun mukaan, ja myöskin Toholammin ohjelmatoimiston piti siirtyä Puuhuilun alaisuuteen, mutta toisin kävi. Alkuperäisestä suunnitelmasta pitivät sentään nimi, valokuvaus ja kirjoittaminen. Kirjoittelen ja valokuvaan materiaalia Koirafanitukseen, ja nyt voin laskuttaa tekemiseni Puuhuilun kautta. En ole aivan varma, mistä yrityksen nimi tuli, mutta se on ollut mulle alusta asti selvä.

Yrityksen perustamisilmoitus kirjoiteltiin toukokuun lopulla 2012. Tällä hetkellä Puuhuilun kotisivut odottelevat remontoimistaan ja uuden ulkoasun vaihtoa. Puuhuilun studiokuvat otetaan pientä hiontaa vielä vaativassa über tyylikkäässä - ja vähintäänkin omaperäisessä - leikkimökkistudiossa, jonka kanssa puuhailin tänään miltei kaksi tuntia Virkun kanssa. Virkun kuvat laitan erilliseen postaukseen, mutta tässä postauksessa nähtävät kuvat ovat tältä päivältä otettuja. Valitettavasti taustakangas ryppyilee vielä vähän uutuuttaan.

Eli tiiviisti: Puuhuilu on pääasiassa lemmikkieläimiä valokuvaava 4h-yritys, joka vierailee kuvaamassa myöskin koiratapahtumissa. Lisää Puuhuilun omilla kotisivuilla.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti