Instagram

torstai 18. huhtikuuta 2013

Hopea ei oo häviö

Ehkä. Tällä hetkellä hopeasijalle jäänti tuntuu todelliselta tappiolta. Olimme tänään siis kahden kaverini kanssa kilpailemassa nouhätä -pelastuskilpailun jatkokilpailuissa Vaasassa. Päivä oli mitä parhain, ja seurakin oli upea. Jännittääkkään emme muistaneet. Lähdimme aamulla puoli yhdeksän aikaan koululta palojohtoautolla kohti Vaasaa, ja olimme perillä kaksi ja puoli tuntia myöhemmin. Pääsimme odottelemaan jonkun sortin palojohtotiloihin teoriakokeeseen pääsy. Odotteluaika ehdimme purkaa jännitystä tavalla jos toisella, eikä koe jännittänyt loppujen lopuksi yhtään. Nelisivuiseen taoriakokeeseen oli varattu 45min aikaa, mutta pääsimme lähtemään aikaisemmin.

Teorian jälkeen pääsimme jälleen odottelemaan. Nyt odottelimme kyytiä Rewell Centeriin, jossa varsinaiset käytännön kokeet suoritettiin. Reilun puolen tunnin odottelun jälkeen pääsimme palokunnan autolla kauppakeskukseen. Paikan päällä jouduimme odottelemaan jälleen jonkun aikaa. Ensimmäiseltä käytännön tehtävältä löysimme maassa makaavan henkilön, joka ei hengittänyt, eikä pulssia tuntunut. Kaverini hyökkäsivät nuken kimppuun, ja toinen aloitti elvyttämisen. Itse soitin hälytyskeskukseen ja tunsin itseni viisaaksi puhessani itsekseni puhelin kädessäni. Kun sain puhelun soitettua, ja olin "lähtenyt" opastamaan palokuntaa, menin auttamaan elvyttäjiä. Onneksi toinen kavereistani hallitsi homman, ja sai nuken keuhkoihin ilmaa. Järkytyin, kun rastivalivoja ilmoitti, että elvyttäjää pitää vaihtaa. En ollut ollenkaan varma siitä, saisinko puhkuttua nuken keuhkoihin tarpeeksi ilmaa. Kun olin päässyt puoleen väliin painelussa, valvoja ilmoitti ambulanssin saapuneen. Meinasin lopettaa painelun, mutta jatkoin onneksi. Pian valvoja ilmoitti ampulanssityyppien ilmoittaneen, että elvytyksen voi lopettaa.

Saimme elvytystehtävästä 8/9 pistettä. Menetimme yhden pisteen, koska emme kokeilleet nuken pulssia. Ihmettelin tätä, koska valvoja oli kuitenkin antanut ennakkotiedoissa, ettei henkilö hengitä, eikä pulssia tunnu. Noh, ei voi mitään. Saimme lisäpisteen siitä, että kaverini siirsi tiellä olevan kukkapurkin saadakseen lisää elvytystilaa. Kukaan muu ei kuulema ollut sitä huomannut, ja olimme toisiksi viimeinen joukkue :D

Toinen rasti oli kylmän sateisella kadulla. Kadulla oli mopoauto, joka oli ajanut lyhtypylvääseen. Toinen kavereistani jäi soittamaan hätäpuhelua, kun itse syöksyin toisen kaverini kanssa autolle. Autossa ei ollut kuskin lisäksi muita. Kuski hengitti, joten tehtävänäni oli vain nostaa hänet istumaan kunnolla, avata hengitystiet ja pidellä hengitysteitä auki. Valitettavasti kuski ei ollut aivan ihannepainossa, joten jouduin tekemään hieman töitä mieshenkilön pystyyn pulttaamiseksi. Onneksi sain kuskin kuitenkin suoraksi. Hätäpuhelun soitto sujui hyvin, ja muistimme viime hetkellä opastaa ambulanssinkin paikalle. Muistin laittaa varoitusvilkut päälle, ja varoin vahingossa airbagin laukeamista niljailemalla vilkut päälle jostain ratin välistä. :D

Kolarista saimme jälleen 8/9 pistettä. Ainoat miinukset tulivat siitä, ettemme löytäneet varoituskolmiota takakontista, emme muistaneet katkaista virtaa autosta (hups...), tai avata kuskin tyrvavyötä. Saimme lisäpisteen varoitusvilkuista, joita muut joukkueet eivät olleet huomanneet laittaa päälle.

Kolarin jälkeen pääsimme takaisin sisälle, jossa meitä odotti erilaisia palotilanteita, joihin meidän piti yhdistää oikeanlainen sammutusväline. Rasvakattilapaloon laitoimme tietysti sammutuspeitteen, ja ruohikkopaloon vesiruiskun. Sähkö- ja autopalo tuottivat pientä pohdintaa, mutta lopulta laitoimme ABC-jauhesammuttimen sähköpaloon ja AB-jauhesammuttimen autoon. Tästä tehtävästä saimme 10,5/12 pistettä, koska emme muka keskustelleet tarpeeksi (kuuro tuomari!) ja olimme liian epävarmoja lopulta oiken menneestä valinnasta.

Viimeinen rasti liittyi kotivaraan. Saimme ohjeet, joissa kerrottiin jonkun aikaa kestävästä sähkökatkoksesta. Saimme valita pöydältä 9 tavaraa, jotta pärjäisimme tämän ajan. Joukossamme oli kuitenkin diapeetikko, joka tarvitsi jokapäiväiset lääkkeensä, keliakikko, joka ei saanut syörä ruista, ohraa tai vehnää ja vegaani. Otimme ensimmäisenä taskulampun, patteriradion ja patterit radioon. Lisäksi otimme fleece-hupparin, vesisäiliön, gluteenitonta lasagnea, diapeetikon lääkkeet, ensiapulaukun ja pikakaurapuuroa. Valittavana oli myös ohuempi paita, jauhesammutin, porkkanoita ja meikkejä. Saimme rastista 8/9 pistettä, koska keliaakikko ei yhtäkkiä voinutkaan syödä kauraa o.o Tätä ei kuitenkaan lukenut lapussa, ja useimmat keliaakikot sietävät kauraa. Rastivalvoja sai aiheesta pienimuotoisen esitelmän, jonka jälkeen hän vakuutti ilmoittavansa virheellisestä tehtävänannosta testien tarkastuksessa. Olisimme saaneet rastilta täydet pisteet, mikäli olisimme ottaneet porkkanat tai jauhesammuttimen.

Kun neljäskin rasti oli suoritettu, lähdimme lounasravintola Panoramaan syömään tuorejuustolohta, jälkkäri-pannukakkua ja jäätelöä. Nums! Ruoka oli vähintäänkin hyvää, ja maistui pitkän päivän jälkeen. Syönnin jälkeen pääsimme puoleksi tunniksi tuhlaamaan rahojamme RC'hen, jossa pyöri vieläkin pelastuslaitoksen porukkaa. Pikashoppailun jälkeen lähdimme kotia kohti ja aloimme jännittämään tuloksia, joiden piti tulla opettajien sähköposteihin neljältä. Kyttäilimme sähköposteja neljästä asti puhelimien välityksellä, mutta näimme tuloksen vasta koululla vähän ennen puolta kuutta. Olimme jääneet alueemme toisiksi alle pisteen erolla voittajajoukkueeseen D; Olimme olleet teoriaosuuden parhaat, mutta pienet sössimiset käytännössä veivät voiton meidän edestämme. Kieltämättä tuossa vaiheessa ketutti aika lailla. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Tietenkin vain voittajajoukkue pääsi valtakunnalliseen kilpailuun Kuopioon.

Hups kun tuli maratonpostaus, ja vieläpä aiheen ohi... Oon viimepäivinä ottanut selvää raakaruokinnasta, ja taidan alkaa pikkuhiljaa muokkaamaan Virkun ruokavaliota raakaruokinnan suuntaan. Samalla alan virikkeellistämään tuota sesseä, jonka ruokailu taitaa tällä hetkellä olla sieltä tylsimmästä päästä.

7 kommenttia :

  1. Raaka ruokintaa suosittelen! Mielestäni koiralla on oikeus syödä sellaista ruokaa, mikä sille lajityypillistä. Meillä syödään vielä puolet ja puolet raakaa ja nappulaa. Epäilen, kun olen saanut nuo säkit syötettyä, ettei meillä syödä kuin raaka. Ehdotan, että käyt jollakin luennolla. Esim. Heidi Rudin on tulossa 28.4 Huittisiin, taitaa olla teistä vaan hiukan kaukana..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on tosiaan liian kaukana, mutta pitääpä katella, jos joku tulisi tänne päin luennoimaan. :)

      Poista
    2. Kannuksessa oli ihan tässä vasta luento tuosta. Barffaus on kyllä oikeesti tosi hyvää koiralle. Seri oli sillä jonkun aikaa, mutta sitten kun jäin töyttömäks siiryttiin taas nappulaan. Meille tuli maksamaan Serin barffi 60€/kk muistaakseni. Kumminki nappula on vaan n. 30€/kk. Mut toki meillä on parhaat nappulat mitä saa. Raakaluita annan toki välillä, että hampaat puhdituu.

      Poista
    3. No niimpä tietysti :D Mutta etsimpäs sitten tietoja jostain muualta :)

      Poista
  2. Meillä välillä tulee ihan pelkkää nappulapäivääkin, mutta joka viikko lihaa ainakin se pari kertaa. Pakastintila on vähän rajallinen ja kyytiä ruokaa ostamaan ei kovin useesti oo.

    VastaaPoista
  3. Raakaruokintaa suosittelen täältäkin. Kannattaa etsiä tietoa mahdollisimman paljon eri lähteistä eikä välttämättä uskoa pelkästään yhtä lähdettä. Kun etsii internetistä, kirjoista ja asiantuntioilta tietoa saa mahdollisimman hyvän kokonaiskuvan asiasta. Ja tietysti tärkeimpänä seuraa koiraa alusta asti se antaa parhaimman tiedon siitä miten ruokinta on onnistunut!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jess, alanpas tonkimaan tuota oikein kunnolla. Pitääkin kirjoitella blogiin aiheesta jossain vaiheessa :)

      Poista