Instagram

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Mökkikauden avaus

Tänään koitti se odotettu hetki, kun suuntasimme mersun keulan kohti Kinnulaa. Mukaan lähti elintärkeän kuvauskaluston ja -kohteen (lue Virkku) lisäksi lumikengät ja tietenkin evästä. Virkku nukkui suurimman osan matkasta, mutta kohteen lähestyessä nousi sekin seurailemaan matkan etenemistä. Tietenkään meille vievää mökkitietä ei ollut aurattu, ja pääsimme heti tarpomaan lumessa. Virkkua lumiuinti ei hirveästi näyttänyt haittaavan. Kun vihdoin pääsimme mökille, huomasimme Virkun tarhan oven jäätyneen kiinni. Pienen potkimisen jälkeen ovi kuitenkin saatiin avattua, ja onnellisen innokas koira pääsi tutkimaan lumen peittämää tarhaansa. :> Innossaan se kiersi pienehköä tarhaansa ympäri häntä heiluen lunta kaivellen.

Lähdin heti kiertämään tonttia ja jäätä kameran kanssa. Kuvia tuli otettua aivan järjetön määrä, joten tungin aika ison osan tämän postauksen kuvista gif-animaatioiksi tilaa, aikaa ja vaivaa säästääkseni. Haluaisin tästä kommenttia, kumpi on parempi: gif-animaatiot vai kilometrin pituiset kuvapostaukset?

Mitään suurempia mökillä ei tainnutkaan tapahtua. Kaipaamani jääkuvat jäivät nyt ottamatta, koska en saanut yhtäkään auttavaa käsiparia jäälle mukaani, mutta tulipahan noita kuvia napsittua noinkin ihan kiitettävästi. :) Kaikki Virkusta otetut mökkikuvat löytyvät jälleen Puuhuilun galleriasta. Postin loppupuolen kuvat menevät vähän luontokuvailun puolelle muttaah... Kestäkää! :) Hyviä pääsiäisiä kaikille!! :>

5 kommenttia :

  1. Ai niin tuo animaatio näyttäisi toimivan hyvin ja on muutenkin hyvä jos on paljon kuvia, ainakin minun mielestä

    VastaaPoista
  2. Ajattelin tulla muistuttamaan että sivusi löytyvät listauksesta, ja koska täällä oli muutoksia tapahtunut, muokkailin postausta blogista ajantasalle :) Jos haluat tekstiä muuttaa jotenkin, niin kommentoi vaikka OO:n omaan postaukseen sivuistasi.

    VastaaPoista