Instagram

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kuvatunnissa 8.3.

Toissapäivänä oli kuvatunnissa -päivä mutten vielä eilen ehtinyt aiheesta postausta tehdä. Kyseessähän siis on virtuaalikoiraharrastajien yhteinen päivä, jona kuvataan kuva tunnin välein siitä, mitä on milloinkin tekemässä. Olisin muokkaillut näitä ah niin hyvälaatuisia lumiafotojani, mutta tämä meidän ihana eläkeläiskone ei jaksanutkaan vaihteeksi pyörittää kuvanmuokkausohjelmaa. Eli siis, saisikon esitellä: muokkaamattomat kuvatunnissa kuvat 8.3.!


KLO 7-8 - Heräilin vähän ennen seitsemää Virkun tullessa herättämään.


KLO 8-9 - Kävin viemässä Virkun pihalle ja pääsin iskän kyydillä koululle


KLO 9-10 - Matikan tunti oli tappavan tylsä...


KLO 10-11 - ...samoin historian tunti, jolla vain piirtelin ulkoasupohjia


KLO 11-12 - Ruokailu, loppupäivä olikin sitten kotitaloutta, joka aloitettiin meidän ryhmässä paperitöillä^^


KLO 12-13 - Puolukkamurupiirakka <3 Nums!


KLO 13-14 - Pakkailin kotitaloudessa kamppeet ja katosin kotiin


KLO 14-15 - Touhusin jotain Virkun kanssa


KLO 15-16 - Soittelin


KLO 16-17 - Mussuttelin jäätelöä viikon lopun kunniaksi ja tönötin koneella.


KLO 17-18 - Lähdin Virkun kanssa treenaamaan ja lenkille.


KLO 18-19 - Toin Virkun sisälle


KLO 19-20 - Datailua


KLO 20-21 - Datailua edelleen


KLO 21-22 - Suunnittelin ensikesän rippimekkoa

2 kommenttia :

  1. Kiva postaus näitä tee vaan useammin!!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Oisin varmasti tehnyt näitä enemmänkin, mutta aina meinaa unohtua ne loppupäivän kuvat...:D

      Poista