Instagram

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Norjanharmaa päivä


Tämä päivä on ollut niin sään, kuin sisältönsäkin puolesta harmaa. Puolen päivän kieppeillä lähdin moikkaamaan Bellaa, joka antoi tarhassakin kiinni jo paljon paremmin kuin aiemmin. Kävelimme Bellan kanssa reippaan kolmen kilometrin matkan tähän meille. Virkku ei tykännyt Bellasta yhtään, vaan aloitti kunnon isottelun kun vein vieraan moikkaamaan Virkkua tarhalla. Eipä noiden onneksi tarvitsekkaan olla enempää tekemisissä. Kuupailimme Bellan kanssa hetken tässä meillä ja muutaman kuvankin kävin koirasta räpsimässä. Harmaan sään vuoksi kuvien otto ei oikein iskenyt, ja saldo jäi muutamaan kuvaan. Valitettavasti rääkkäsin niiden harvojenkin kohdalla kuvanmuokkausohjelmaa, enkä ole kuviin enää millään tasolla tyytyväinen. Koittakaa kestää.


Kun lähdin Viemään Bellaa takaisin kotiin päin, kävimme heittämässä vielä kilometrin lisälenkin. Näin lenkille tuli kokonaisuudessaan mittaa noin 7,2km. Bella osoittautui jo eilen todelliseksi imuriksi lenkillä ollessaan, eikä tämä lenkki tehnyt siinä poikkeusta. Jo meille tullessa kaivoin koiran kurkusta umpi homeiset appelssiinin kuoret, ja kylälle mennessä koira löysi puoliksi maatuneen linnun raadon (omnom♥) ja sympaattisen sammaleisen kengän. :D Ei siinä, loistava koira! Käytän tuota vielä illemmalla lyhyemmällä lenkillä. Huomenna saan iltapäivälenkille juttuseuraakin.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti