Instagram

perjantai 14. helmikuuta 2014

Päivä kuvina (13.2.)

Tarkoitukseni oli kuvata muutamaan kertaan blogissa aikaisemminkin esillä ollut kuvatunnissa -päivä (otetaan tunnin välein kuva siitä, mitä sillä hetkellä ollaan tekemässä), mutta koska nukuin päivällä ihan kiitettävästi, enkä muutenkaan ollut ihan kellontarkalla tuulella, tästä tuli enemmänkin päivä kuvina -systeemi. Eihän tämä tähän blogiin kuuluisi, mutta menköön tämän kerran, parempien postausaiheiden puutteessa. Älkää kuitenkaan huolestuko, ei näitä enempää ole tähän blogiin tulossa, kunhan vain saan valokuvausblogini valmiiksi!


Kahdeksan maissa lähdin kouluun ja vein sohvaan maastoutuneen Virkun tarhaan.


Oltiin kattelemassa abien aamunavausta, jossa mm. jaettiin erikoispalkintoja.


Koululla oli ihanan siistiä!







Lähdin puolilta päivin kotia, koska kuume <3 hain Virkun sisälle, ja se suorastaan vaati päästä yhdeiskuviin huulipunanaaman kanssa...!




Nukuin Virkun kanssa pari tuntia, jonka jälkeen aloin lukemaan Demiä. Olo oli jo huomattavasti parempi kuin muutamaa tuntia aiemmin.




Jossain välissä vedin Virkulle makkarajäljen, jolla tuo ei kyllä todellakaan ollut turhan tarkka :D Virkku kiersi ehkä kolmasosan jäljestä, jonka jälkeen oikaisi kohteelle. Noh, olipa sillä ainankin hauskaa..


Tein Mutkun "avustuksella" ystävänpäivälahjoja...:D




Kattelin Epäpätevien matkaoppaiden Zagrebissa seikkailua. Sinne siis ensi syksynä! <3

Loppuilta menikin sitten hyvästä musiikista nauttiessa, salkkareita katellessa ja huollosta juuri tulleeseen huiluun totutellessa. Hei ja älkää huoliko, en mää näitä kuvia jatkossa oo näin muokkaamassa. Piti vaan ottaa näien ei_niin_virallisten kuvien kans kaikki ilo irti tuosta uuesta ohjelmasta..:D

4 kommenttia :

  1. Jei... Mä oon kanssa tänään ja eilen ollu kotona, enkä menny kouluun ja mulla on samanlaiset sukat, kun sulla tossa yhessä kuvassa :D

    VastaaPoista
  2. Teidät on haastettu! http://ttahiti.blogspot.fi/2014/02/haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pitääpä kahtoa jaksaisko tuota taas tehä...:)

      Poista