Instagram

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Lunta ja jotain muutakin valkoista

Voi että kun tekemistä olisi vaikka muille jakaa, eikä aika meinaa riittää edes näille omille rakkaille :( Toivotaan että tämä kokopäiväinen kiire pikkuhiljaa lähtisi helpottamaan ja ehtisin panostamaan kaikkee muuhunkin vähän enemmän. Eilen huomasin, että Virkkukin alkoi jo huomauttelemaan mulle siitä, etten oo ollut sen kanssa tarpeeksi tulemalla tuuppimaan mua kun olin koneella. Siitä sitten irroittauduin koiran kaveriksi sohvalle ja voih. Siinä menikin sitten sujuvasti seuraava puoli tuntia ollen vain ja ainoastaan Virkun käytettävissä. Ensimmäinen kymmenen minuuttia meni jo pelkästään siihen, että ikävöinyt ajokoirapoika kiipesi syliin istumaan ja painautui niin lähelle kuin ikinä vain pääsi rapsuteltavaksi. Lopulta pieni kävi nukkumaan pää mun sylissä ja muu kroppa tiiviisti toista jalkaa vasten.

"sinulla on ystäväsi ja menosi,
minulla vain sinut"

Tänään pääsin pitkästä aikaa kuvaamaan molempia talon nelijalkaisia kunnolla. Sain Virkusta ihan mukavia talvikuvia, mutta vähän meinaa vielä inspis olla hukassa.. Toisaalta olen onnistunut löytämään itsestäni sen ylikriittisyyden, jonka yli pääsi vain yksi kuva tältä reissulta. Huoh. Nooh, kyllä se tästä! Mutkusta sain muutaman mutkumaisen otoksen, joista tosin (näistäkin) vain yksi oli ylitse muiden, enkä sen varjoon jääviä kuvia sitten edes viitsinyt mihinkään esille laittaa. :D Piiperö on alkanut vaihtamaan talviturkkiaan aika tehokkaasti ja ruskeus alkaa pikkuhiljaa olla muistoa vain :D

1 kommentti :