Instagram

lauantai 7. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän rally-möllit

Eilen kaikki jännitys ja odotus palkittiin, kun suuntasimme Virkun kanssa Kannukseen rally-tokoilemaan. Aikataulu meni vähän tiukille, mutta ehdimme silti paikalle hyvin ennen rataan tutustumista. Virkku tuli halliin ihan nätisti, ja otti heti mulle kontaktia. Jo tässä vaiheessa uskalsin luottaa siihen, että näistä kokeista voisi tullakin jotain.

Rataantutustumisessa kiersin radan pariin kertaan, mutten selkeästikään uhrannut tähän tarpeeksi ajatuksia, koska onnistuin lähtemään jo ensimmäisen liikkeen väärin. Rata oli suht lyhyt, mutta haastetta siitä kyllä löytyi.

Kun menimme valmistautumaan omaan vuoroomme kisaradan laidalle, oli Virkku aivan liekeissä, eikä keskittyminen haahuillut yhtään. Vireys säilyi kisaradallakin - ainankin melkein. Ensimmäisenä liikkeenä oli normaalivauhdilla tehtävä spiraali. Virkku lähti seuraamaan hirmu nätisti, vaikka jouduinkin antamaan sille paljon apuja palkkakädellä. Kun olin päässyt ensimmäisen spiraalikierrokseni puoleen väliin, tajusin kiertäväni tötsiä väärään suuntaan. Hupps. Onneksi Virkku oli vain innoissaan siitä, että se pääsi tekemään spiraalia uudemman kerran. :D Kolme virhepistettä uusimisesta.

Toisena liikkeenä oli istu - kierrä koiran ympäri. Ei mitään ongelmaa, vaikka pelkäsinkin vähän Virkun lähtevän mukaan kiertäessäni sitä ympäri. Tämä olikin niitä harvoja täysin virheettömiä liikkeitä tältä radalta..:D

Kolmantena oli koira eteen - oikealta sivulle - istu. Eteentulo jäi hyvin vinoksi. Tämän liikkeen kohdalla Virkku alkoi laamailemaan ja unohtamaan sen, että pitäisi tehdäkin jotain. Kun sain sen huomion takaisin, oli sillä taas täysi meno päällä. Kaksi virhepistettä: vino eteentulo & puutteellinen yhteistyö.

Neljäs liike oli 270' käännös oikeaan, jossa ei olisi ollut mitään vikaa, jos koira olisi vain taas ollut mukana, eikä jäänyt tollottamaan jotain kentän ulkopuolelle. Huoh. Virhepiste puutteellisesta yhteistyöstä siis tässäkin liikkeessä.

Viidentenä oli koira eteen - vasemmalta sivulle. Eteentulo jälleen vino, ja laamailu jatkui. Virkku oli välillä taas ihan pihalla koko hommasta. Noh, ainankin tiedetään ensi kokeisiin treenailla eteentulot suoriksi. Kaksi virhepinnaa tästäkin.

Kuudes liike oli saksalainen täyskäännös, jonka Virkku teki vielä kentälle valmistautuessa erittäin terävästi ja nopeasti, mutta ei. Eipä se nyt sitä suostunut tekemään. :D Ensimmäinen yritys meni sen verran mettään, että uusittiin tämä. Vielä toisellakaan kerralla Virkku ei tehnyt käännöstä niin kuin olisin sen halunnut menevän, mutta eipä voi mitään. Viime kokeessakin tämä oli se liike, joka ei mennyt.. Hömh, tuolle pitää siis tehdä jotain! Tältä liikkeeltä neljä virhe pistettä: kolme uusinnasta, yksi puutteellisesta yhteistyöstä.

Sitten oli 270' käännös vasempaan, joka meni juuri niin kuin pitikin! Päätin ottaa tämän varman päälle, ja tehdä siitä vähän treenattua väljemmän, jottei Virkku istuisi. Tästä ei siis virheitä.

Kahdeksantena liikkeenä oli askel - istu, 2 askelta - istu... -liike. En muista enää tarkasti, missä kohdalla Virkku taas unohti tehtävänsä, mutta muuten tämä menikin hyvin. Virkku istui huomattavasti nopeammin, kuin kotona treenatessa. Tästä yksi virhepiste - mikäs muukaan kuin puutteellinen yheistyö..

Toiseksi viimeinen liike oli istumisesta juosten. Tästä miinus ohjaajavirheen vuoksi - Virkku ei lähtenyt ensiyrittämällä mukaani juosten...

Viimeinen liike oli spiraali, joka piti tehdä juosten. Emme olleet Virkun kanssa koskaan tehneet spiraalia juosten, joten tätä ressailin vähän etukäteen, mutta hyvin se meni! Kun kokeilin odotteluaikana Virkun kanssa juoksua, otti se heti näyttelyravin ja -esiintymisen päälle, eikä se ottanut juostessaan kunnon kontaktia. Onneksi näyttelyravi ei kuitenkaan mennyt päälle, vaan Virkku juoksi mukana hyvällä kontaktilla pientä stoppia lukuun ottamatta. Stopista saimmekin ainoan talutinvirhemiinuksemme. Siis ihan oikeasti - ainoan! Ensimmäisissä kokeissamme saimme 14 virhettä jo pelkästä hihnasta. Viimeisestä spiraalista siis kaksi virhettä, puutteellinen yhteistyö & talutin.

Vaikka Virkku olikin vähän pihalla välillä kisaradalla, uskalsin olla tulokseen tyytyväinen, sillä kun Virkun mielenkiinto kesti, se teki täysillä ja hyvin. Virkku oli erittäin rauhallinen hallilla, joten tässäkin ollaan menty paaaaaljon eteenpäin. Palkintojenjaon alkaessa sain odotella yllättävän kauan oman arvosteluni saantia, sillä olimme (ainankin oman laskeskeluni mukaan - en ole tosin aivan varma!) tällä kertaa viidensiä! Wohoo, korkein sijoitus meidän kisauralla! Pisteitä tuli muutama vähemmän kuin viime kerralla (83/100p), mutta mikä parasta, olimme toistamiseen tuomarin suosikit! Ohjaukseni oli kuulema ollut hyvin rauhallista edelliskertoihin verraten ja olimme edistyneet muutenkin huimasti. Nyt kun miettii, niin en jännittänyt suoritusta oikeastaan yhtään missään vaiheessa. Toki tiesin, mitkä liikkeet radalla tuottaisivat ongelmia, mutta en osannut jännittää niitäkään aiempien kokeiden tapaan.

8 kommenttia :

  1. Alokasluokassa oli näköjään sama rata kuin mölleissä :D onnea hienosta suorituksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mää huomasin kans ku katoin teijän videon! :D Kiitoksia, onnittelut teillekin! :)

      Poista
  2. Oi tosi hyvin mennyt teilläkin! :) Me oltiin kans eilen ekoissa rallykisoissa :)

    VastaaPoista