Instagram

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Kehän kiertelyä Kannuksessa

Pääsin tänään pyörähtelemässä mätsärikehissä Kannuksessa. Hihnan päässä oli koko päivän Catna-lappari, jonka esiintyminen parani hirmuisesti päivän loppua kohti. Aluksi pääsin näyttämään taitoni junnikehässä. Catna seisoi kivasti (heti kun keksin oikean tekniikan...), muitta liikkeet eivät menneetkään ihan niin putkeen tyttelin jäädessä haistelemaan maata.

Tuomari oli ihan jees, juoksutti meitä aivan järjettömästi, mutta mikäs siinä. Alussa taidettiin mennä muutama kierros ympäri, jonka jälkeen tuomari tuli tutustumaan koiriin. Catna otti ja heittäytyi selälleen tuomarin jalkoihin. Hups. Tämän jälkeen mentiin juoksujärjestykseen, jossa me oltiin toisina heti Adan ja Nalan perässä. Muutaman kiekan jälkeen otettiin yksilöarvostelua, jossa piti(/olisi pitänyt) ensin seisottaa tuomarin edessä, tehdä sen jälkeen edestakaisin ja kolmio, palaten jonon viimeisiksi. Noh, meilläpä ei mennyt ihan näin. Ensimmäisessä seisotuksessa Catna heitti maaten, eikä suostunut seisomaan luikertelematta. Edestakaisessa koira ei meinannut aluksi liikkua ollenkaan, ja otimme uudelleen vauhtia lähtöpaikalta. Toisella yrittämällä Catna lähtikin sitten laukkaamaan. Olisin tehnyt liikkeen uudelleen, mutta tuomari kelpuutti ensiyrittämän. Kolmiosta en muista mitään, eli ehkä se meni ihan kiitettävästi.

Tämän jälkeen tuomari jakoi meidät puoliksi (5+5) ja teetti yhteisen edestakaisen. Meillä ei tämä(kään) mennyt aivan putkeen, kun vieressä ollut suomenlapinkoira päätti rähähtää Catnalle kesken menon. Njooh, ei voi mitään. Edestakaisen jälkeen tuomari jätti 5 junnua jatkoon. Kehään jäivät Ada Nalan kanssa, Niina Dewilyn kanssa, mopsi, joku pieni koira, jota en nyt tarkasti muista, sekä hännän huippuna me.

Kun kärkiviisikko oli selvillä. Tuomari vaihdatti koiria, mikä oli mulle aivan uutta. Vaihtopakkaa sekoittamaan, tuli labradorinnoutaja Daim, joka meni jollekkin nuoremmalle tytölle vaihtoon. Catna ei mennyt vaihtokoiraksi jostain syystä ollenkaan, vaan odotteli vaihtokierrokset tuomarin kanssa keskellä kehää. Itse sain vaihtokoiraksi Niinan Dewilyn, jota en (sitäkään...) saanut liikkeelle kunnolla. Seisotus alkoi sujua, kun keksin käyttää samaa tekniikkaa kuin Catnankin kanssa. Valitettavasti tuomari seisotti meitä hirmu vähän, ja keskittyi jälleen liikkeisiin. Lopulta sain Catnan takaisin, ja sijoituin viidenneksi. Ihan kivaa oli, vaikka liikkeitä olisi saanut olla huomattavasti vähemmän.

Aika pitkän odottelun jälkeen pääsin pyörittelemään Catnaa isoihin aikuisiin. Jostain syystä kehässä oli vastassa kaksi tuomaria, joista molemmat halusivat katsoa hampaat. Ensimmäisellä kerralla Catnuska oli nätisti, mutta toinen kerta ei enää mennytkään niin mallikkaasti, ja tuomari jätti hampaat katsomatta. Nyt liikkeet ja seisotukset menivät nappiin, mutta sininen nauha tuli. En enää edes muista minkälainen koira meillä oli vastassa. :D Isoissa sinisissä Catna ei enää sijoittunut.

Olin saanut yön aikana kasvattajalta sähköpostin, jossa sain vihdoin lisää tietoa poikasista. Poikueessa on 3 tyttöä ja 2 poikaa. Toinen pojista on arkajalka helmiäinen ja toinen on normaalivärinen The poikanen, joka muuttaa 7 päivän päästä meille ♥ Kuviakin pitäisi tämän viikonlopun aikana tulla. Ehkäpä julkaisen sitten nimenkin ;) Mari toi mulle tänään omien robojensa kuljetusboksin, jossa parivaljakko saa matkustaa Oulusta meidän kyydillä. Marin mukana tuli myöskin rasiallinen jauhomatoja, joita en olisi välttämättä koskaan halunnut nähdä. Mutta eipä siinä, enpä olisi vielä viime vuonna uskonut meidän talosta tuommoisiakin mönkiöitä jokupäivä löytyvän. Iyf.

Kaikki päivän kuvat täällä. Postauksen kolme ensimmäistä kuvaa © Jaana Jämsä.

10 kommenttia :

  1. Lällynlällynlässynläää mä haluan lällyttelemään lisää! Catna oli niin sulonen ja pentumaisen näkönen, rakastuin.

    VastaaPoista
  2. Tästä postauksestasta oli mulle apua...:)

    VastaaPoista
  3. Hihii, kiva kuulla :) Voit sää multa suoraankin kysellä jos on tarve. Oisko sulla jotain junnuaiheista postausideaa?

    VastaaPoista
  4. No en tiiä...Mä oon viä niin noviisi että...mut ilmottauduin Vaasan näyttekyyn ja niin, kun haluun päästä eteenpäin...:)

    VastaaPoista
  5. Mua harmittaa vieläkin, kun en saa nöffiä esitettäväks Vaasaan, mutta oon kattonu jo seuraavia näyttelyitä, missä se olis mahdollista. Tai edes joku sen tyyppinen hauva...:D

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus ja onnea JH-tuloksesta! Haluisitko tehdä junnuihin liittyen vaikka jonkun opetuspostauksen, missä opetat junnukuviot ja kertoisit jotain junnuissa olevia perusniksejä, jotka siellä kehässä pitää sitten tietää (esim että mielellään ei pitäisi jäädä tuomarin ja koiran väliin jne.).

    Ja sit ois tietty kiva lukea/nähdä kuvia, että miten erirotuisia koiria esitetään ja että miten sä opettelet jonkun sulle uuden rotuisen koiran esitystavan. Et miten valmistaudut jos tiedät kisakoiran etukäteen ja miten taas jos etsit koiran vasta paikan päällä.

    Niin ja voitko selittää jotain että miten junnuihin pitää pukeutua? Kun mä oon kattonut joskus junnuja niin aika monilla näyttää olevan jakku, mut onko se semmoinen pakollinen juttu? Ja onko sillä asun värillä jotain väliä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi tyhmyyteni :( oon vielä aika alottelija näissä jutuissa

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Ei tyhmiä kysymyksiä pöytään, ja kyllä multa saa kysellä :) Voisin koota noista sun kysymyksistä jonkunlaisen Junnuilun ABC sarjapostauksen yms. Kiitokset näistä, hyviä ideoita. :)

      Poista