Instagram

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Nimipohdintaa

Nyt kun talvikkopoitsun saapumisajankohta alkaa lopullisesti hahmottua, joudun kamppailemaan kutsumanimen kanssa. Nimiehdotuksia on ollut tähän mennessä jo suunnilleen kymmenen, mutta aina nimestä on löytynyt se joku, minkä vuoksi en ole sitä kelpuuttanut.

Heti talvikon nimeämisen jälkeen tulee vastaan ongelma blogin nimestä, koska se voi talvikon taloon tulon jälkeen pysyä ennallaan. Jos jollain on jotain mahtavia ehdotuksia blogin (tai miksei itse otuksenkin) nimen suhteen, ottaisin niitä enemmän kuin mielelläni vastaan! En kuitenkaan halua nimeksi pitään perus "ajokin ja talvikon elämää" -tyylistä nimeä. Sen pitäisi erottua massasta!


Hylkäämäni talvikon nimet

Mutku Aluksi olin aivan varma tästä nimestä. Mutku olisi sopinut kohtalaisen hyvin Virkun kanssa yhteen, ja sillä olisi ollut pieni pohjakin - olenhan ruinannun ensimmäistä talvikkoani jo parin vuoden ajan. Mutku sai hylkäyspäätöksen, koska suunnilleen kaikki tutut tiesivät sen jo, ja halusin pitää yllä edes pientä jännitystä nimen suhteen.

Neon Pidän tätä nimeä edelleen hirmuisen kauniina, mutta Neon on vähän liian vaikeasti taivutettava nimeksi. :(

Uni Tämäkin nimi on kiva, mutta ei olisi käynyt ollenkaan yhteen Virkun kanssa - ei sitten merkityksellisesti eikä muodollisestikaan. Tämäkin nimi on vähän liian huonosti taipuva omaan makuuni, eikä merkitykselliseti ole kovinkaan hyväenteinen, varsinkin kun haluaisin mahdollisimman aktiivisen otuksen.

Valo Tämä sopisi Virkun kanssa yhteen ja olisi kaunis, mutta joku siinä ei vain iske. Valo on lausuttuna aavistuksen liian pehmeä ja tylsähkö nimeksi, varsinkin kun nimiparina olisi Virrrrrrrrrkku.

Verneri Tässä nimessä on sitä jotain. Nimi sopisi Virkun pariksi lausunnaltaan lähes täydellisesti. Vaikka kyseessä onkin ihmisen nimi, Verneri tuntuu hyvin kuvaavalle nimelle. Mutta, en missään nimessä halua lemmikilleni nimeksi ihmisen nimeä = tämäkin nimi hylätty.

Virus Hauska, mutta en halua aina sairasta otusta :$

Visio Kaunis, sopis Virkun kanssa yhteen, mutta koska tutun parturi on nimeltään Visio, sai tämäkin nimiehdotus hylkäyspäätöksen.

Voice Tää on jo niin lähellä sitä oikeaa, enkä oikeestaan ees tiedä miksi tämä ei vois ollakkin tulevan otuksen nimi. Onneksi otus tulee aikaisintaan helmikuussa, ja saan miettiä nimeä vielä kauemmin.

Njalla Tää on niin kaunis ♥ Kyseessä on naalin saamenkielinen nimi, joka tarkoittaa uteliasta ja lähes tyhmän rohkeaa. Tässä nimessä kuitenkin miinuksina hankala lausuminen ja sopimattomuus Virkun kanssa :<

Fiilis Hauska, mutta mulle tulee tästä aina Valion Viilis -viili mieleen... Sopis suht hyvin Virkun kans yhteen, mutta ei iske.

Minor Latinaa, tarkoittaa (ilmeisesti) pientä. Sopisi tarkoitukseltaan, mutta muoto ei iske.

8 kommenttia :

  1. Vikke, Vilu, Valle, Vertti, Veli, Taavi, Hipsu, Roni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vikke - Virkun lempinimi
      Vilu - En haluu kylmissään olevaa hamsulia :D
      Valle - Mulle tulee Ville-Vallaton -jäätelö mieleen
      Vertti - ei vaan iske
      Veli - Ihmisen nimi
      Taavi - Tulee teletapit mieleen
      Hipsu - Teletapit edelleen :D
      Roni - Tutun koira

      Mutta kiitokset silti!

      Poista
  2. Mutku ois kyllä ainaki aika persoonallinen :D Eiköhän se viimeistään tule kun pikkuiseen näät :)
    Vitsi määki olisin siitä poikueesta halunnut, mutta näyttää siltä, että mulle nyt muutenki tulee hamsuja. Niin ei ole tilaa ottaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkohan sen nimen on silloin viimeistään löytyä :D

      Harmi, ois ollu kiva vertailla sisaruksia :3

      Poista
  3. Vinha? Miksi muuten nimien pitäisi sopia yhteen? Tai siis ymmärrän jos koirien nimet halutaan yhteensopiviksi, mutta koira ja hamsteri... Onnea kuitenkin uudesta tulokkaasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinha... Hmm... Toihan ois aika hyvä! :) Pitää miettiä.

      Mulla on näitä mun epämääräisiä päähänpinttymiä, ja haluan että lemmikkieni nimet sopivat yhteen, lajia katsomatta. Osasyy tähän on blogikin, koska tästäkin blogista tulee osittain hamsuliblogi.

      Ja kiitoksia :)

      Poista