Instagram

torstai 27. joulukuuta 2012

Linkattujen blogien aatelia

Sain Blogilinkin liikenteeseen! -postauksen kautta aivan mukavan määrän uusia blogeja lukulistalleni. Tässä postissa julkaisen kolme omaa suosikkiani. Huomatkaahan, etten ottanut mukaan niitä blogeja, joissa olen ollut jo kauemmin lukijana. Blogit eivät ole paremmuusjärjestyksessä, eivätkä kaikki ole koira-aiheisia.

Huiskuhäntämme

Cavalierblogi, jota karttelin bloggaukseni alkuaikoina kuin ruttoa, mutta jonku pikkuhiljaa opin sulattamaan, ja lopputuloksena tykästyinkin blogiin. Syytä tälle karttelulle en enää muista, enkä enää edes tajuakkaan, mutta onneksi se on mennyttä :D Viimesilauksen ihastukseni sai, kun tajusin löytäväni blogista rally-toko -postauksia.

Tassunjälkiä sydämessä

Tassunjälkiä sydämessä, on blogi, josta alunperin sainkaan idean parhaiden blogien kokoamiseen. Tämä TOP-3 listalle pääsy ei todellakaan liity mitenkään siihen, että sain itse ko. blogilta tunnustuksen. Glorian blogi kuuluu ehdottomasti mielenkiintoisimpiin linkatuista blogeista, eikä pisteitä todellakaan laske se, että tästäkin blogista löytyy rally-tokoaiheisia postauksia :)

pieni piski

Blogi, jossa yhdistyvät koirat ja jyrsijät. Jyrsijäjuttujen ansiosta blogi onkin omalta kannaltanu ajankohtainen. Vaikkei Bella ehkä ole se mun rodun edustaja, on koira tehnyt muhun jo blogin perusteella vaikutuksen. Mukavia blogitekstejä piristää mukavasti hyvälaatuiset kuvat. Postaukset ovat kivan monipuolisia.

4 kommenttia :

  1. Oi mahtavaa! En olekkaan koskaan saanut näin kivaa palautetta blogista saatika päässyt TOP3 listalle blogiarvosteluissa! Suuret kiitokset!:)

    VastaaPoista
  2. Apuaaaa! Kiitos kovasti, en kyllä osannut odottaa yhtään :D

    VastaaPoista