Instagram

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Pupujenkauhu iskee jälleen

Toissapäivänä Virkku sai aseistettua yleisöä metsäreissulleen, kun iskän seuraksi lähtei naapurissa asuva hirvimies Mauri. Virkku löysi ajettavan jäniksen miltei heti. Ajo jatkui pitkäkestoisena läpi päivän, kunnes ääni lähti kaukkoamaan kauemmas. Tutka osoitti koiran olevan kaaaaukana, lähes isolla tiellä asti, vaikka ajo olikin lähtenyt kaukaa korvesta. Iskä lähti hakemaan koiraa pois, ettei Virkku vain jäisi auton alle. Mauri lähti tulemaan hiljokseen perässä. 

Jänis oli löytänyt piilon jonkun asutun talon pihasta, jossa Virkku teki ankarasti töitä ajon jatkumisen eteen. Koska talo ei ollut ison tien vieressä, ei iskä ottanut koiraa kiinni. Virkku jatkoi hakemistaan hieman kauempana talosta. 

Kun koira oli kadonnut näkyvistä, alkoi pusikosta armoton meteli - jänis oli löytynyt. Iskä pääsi jälleen vierestä seuraamaan jäniksen nopeita väistöliikkeitä, kun Virkku yritti saada sen persvilloista otetta. Yritykset kuitekinkin epäonnistuivat, ja kaksikko lähti etenemään Mauria kohti. Iskä soitti Maurille parivaljakon lähestymisestä ja lähti itse autolla perään. Pian iskälle soitettiin, että vielä puoliksi kesäkarvassa oleva jänis on nurin.

Kun iskä saapui kaadolle, istui Virkku tyylikkäästi Maurin auton etupenkillä odottamassa noutajaansa. Ilman hihnaa tai pantaa, iskä oli pyytänyt Virkkua siirtymään autosta toiseen - Virkku totteli täydellisesti. Tässä vaiheessa tapahtumia oli seuraamassa kolmaskin metsämies. Sielä Virkkua oli sitten ylistetty maasta taivaaseen hyvän ajonsa, helpon kiinniotettavuutensa ja tottelevaisuutensa ansiosta. :)

Kuvia tähän postiin ette saa, koska en itse ollut metsässä mukana, ettekä välttämättä halua tähän verisen tai nyljetyn jäniksen kuvia. Niimpä saattekin taas kuunnelle spotifyraitoja.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti