Virkku vattupuskan kauhu

Joo semmonen se on, meijän oma marjakoira. :) Yhtenä iltana kun lähettiin tästä sisältä iltavisiitin jälkeen tarhaa kohti, löysi herra vattupuskan ja kyllä alkoi suu maiskaamaan. :) Kaikki mahdolliset ja mahdottomat vatut sinne kitaan survoutuivat. Tänään sitten oltiin mökillä, mustikoiden keskellä. Taas se tuttu maiskutus alkoi kun Virkku, tällä kertaa ryömien, ahmi mustikoita suoraan pensaasta. Tuloksena siniset tassut. :) Äsken käytiin vielä tuolla metsässäpäin iltalenkillä. Enpä olisi itse huomannut herkulista vattupurkaa tienvieressä ellei tämä marjakoira olisi sinne syöksynyt. Suunilleen kaikki vatut jotka meinasin itse syödä, päätyivät jonkun muun kitaan. -.-

Valokuvia, vihdoin!

No nyt saatte niitä kaikkien odottamia valokuvia. Sulokin pääsi tänään meillä käymään, joutuen objektiivin eteen. ;) Myös Virkusta otettiin ulkokuvia. Tässä postissa näettekin sitten valokuvaustuokion satoa. :) Toivottavasti miellyttävät. Kommenttia saa, ja pitää antaa. Koirat kertovat itse mitä kuvissa tapahtuu.

Ilmeillä mennään ;)

Jaksasko nousta?

Hei mikä sull on kädessä???

Wow!!! Osaisimpa mäki lentää...

Anna jo! Anna...

Jotain... meni silmään

Puhuko joku jotain jostain isosta nahkasta vai...?

Mä maltan mieleni enkä ota tuota tuosta...

Minä & Mamma

Katseen voimalla mä saan ton...

Hey mikä se oli???

Ja loppu rentoutus...

Poikien tervehdys

Ärh ärh! Mä haluun tän.

Antasitsä se jo...?

Ylös ulos ja lenkille!!!

Kuka sano etten mä osais poseerata?!

On tääl portaitten alla niiin kivaa. :)

Onhan täälä vähän kuuma...

Osataan me uidakki!!!

Virkkuhan ei tavallisesti ole mikään veden ystävä. Suihkussa kyllä käydään ja kuumalla kelillä käydään metsäojissa porskuttamassa, mutta mökillä ei järveen mennä. Nyt kuitenkin olivat maailman kirjat menneet niin sekaisin, että koira mennä lupsutti suoraan järveen. Siellä hetki vilvoiteltiin, sukellettiin sinne heitettu käpy ja tultiin rauhassa pois. Aina kun ollaan uimakuvia yritetty saada, on herra päättänyt olla veteen menemättä, joten ei tästäkään tilanteesta kuvaa saatu. Tuossa alla kumminkin nyt jo kolmen vuoden takainen pentukuva, jossa Virkku oli ensimmäistä kertaa mökillä, ja teki tuttavuutta tuohon erikoiseen elementtiin. Kuvan laatuhan ei ole mikään paras...



Tässä samalla kun tätä kirjoittelin niin teinpä jotain muitakin uudistuksia. Hieman Virkun ja Sulon "blogireviiriä" valloittaen, tein tuonne sivun alalaitaan omat "Mima Dissaa & Mima Diggaa" palstat. Voisimpa vaikka luvata että vielä jokupäivä teen oman, aktiivisen blogin johin saan nuo listat laitettua, mutta vielä tässä vaiheessa olen ne sijoittanut tämän alle. Pahoittelen aluevaltaustani.

Tapahtui 14.-23.7.2011

Joo näiden pikku tekstejen yksityiskohdista tai järjestyksestä en ole ihan varma, sillä kaikki jutut olen kuullu äidin suusta puhelimen välityksellä. Nooh, tuskimpa te ihanat lukijat mitenkään hirveän tarkkoja tästä asiasta olette, kuulettehan tästä kumminkin mitä Virkulle on tapahtunut.

Jonain päivänä kun äippä ja Virkku olivat tulleet lenkiltä ja äiti oli lähtenyt hakemaan Virkulle vettä, oli pikkuriikkinen (alle nyrkin kokoinen, joo tosi pieni :)) siilin poikanen tullut Virkkuun tutustumaan. Siinä se oli ruokakupista tippuneita tähteitä mussuttanut. Ensin Virkun oli pitänyt liittää hetkeen muutama ääniefekti, mutta rauhallisella hyssyttelyllä oli intoinu saatu laantumaan. Siinä se siilinpiipero oli sitten tutkinut maailmaa, Virkun seisoessa ylväästi tarkkailemassa. Tiettysti digikamera oli ollut kädenulottumattomilla, ja kuvia saatiin vain vanhanaikaisella filmikameralla. :/ Upea hetki se kuitenkin oli ollut.

22.-24.7.2011
Virkku saikin hoitoon tyttökaverin, rottweiler Ronjan. Vanhoja tuttujahan nämäkin jo olivat ja yhteiselo sujui lähes mutkattomasti. Ronja nyt välillä yrittää vähän pomottaa ja näin, mutta ylipäätänsä koirakaverukset ovat nätisti keskenään. Mökkimatkan (23. pvä) Virkku "joutui" matkustamaan kanssani takapenkillä, sillä Ronjan hypättyä ensin takakonttiin, ei se enää Virkkua sinne päästänytkään. Niimpä me sitten Virkun kanssa menimme takapenkille. Molempiahan se harmitti ihan suunnattomasti. ;) Virkku otti kaiken ilon irti ja nukkui suunnilleen koko tunnin kestävän matkan ihan reittä vasten. :) Tulomatka tultiin tänään (24. pvä) vielä tiivimmin vieressä nukkuen. :)

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Ihana aamulenkki... Ah, kurjet huusivat ja Virkkuhan jäi sitten niitä kuuntelemaan. Eipä siinä vielä mitään. Päästiin vähän matkaa niin häntä alkoi vispata hirmuisella vauhdilla. Joku siinä nyt haisi muulle eläimelle... Missäs se nyt sitten onkaan...? Hahaa, tuossahan se! Uskaltaako... Uskaltaisko...? Äh kokeillaan!!! Pitihän sitä mystisesti kiven alla olevaa eläintä vähän tassulla lätkiä. Armoton vikinä kantautui ilmoille, pikku päästäinen. No siitä selvittiin ilman suurempia ongelmia. =) Kun lenkkiä oli (Virkun mielestä) tarpeeksi tehty, käännyttiin tietystikkin kotia päin. Virkku meni tapansa mukaan merkkaamaan jotain puskia sinne tien penkalle. SSSSSssssss... Fuuuum!!! IIIIIIK!!! Nokkela saattoikin jo päätellä -> KÄÄRME!!! Armoton sihinä sieltä alkoi kuulua ja sitte se jo hyökkäski. Virkku tajus onneks lähteä karkuun "sitä sihisevää pää pystyssä olevaa möykkyä" ja hyökkäyskin meni ohi. Pitihän sitä nyt sille sihisijälle vähän itsekkin kiljaista... ;] Sitte tultiinki jo tuhatta ja sataa takasin kotia. Osittain mun, ja osittain Virkun toimesta. Huh, mikä lenkki!!!

Kyllä Sulo osaa

Siellähän se jo odottelikin kotinsa portailla kun pyörällä hurautin pihaan. Sarjahyppiminenhän siitä syntyi. :) Sulon sisko Nuppu oli juuri aamulla lähtenyt kotiinsa hoitoreissulta, niin kyllähän se Suloa harmitti. Painikaveri meni!!! :D Noh sisälle päästyään Sulo kellähti suunnilleen heti viereen rapsutettavaksi.. Ei ilmeisesti koulutus motivoinut. ;) Siitä sitten kun heräiltiin niin alkoi se tavallinen istu-maahan-istu-maahan-paikka-tule -rumba. Hienostihan ne onnistuivat. Pari kuvaakin tuolla minidigillä nappasin, mutta julkaisukelpoisiksi en niitä sanoisi... Niinpä ette näe niitä tässäkään postissa.

Niin siis ketkä? Virkku ja Sulo?

Aloitetaampas aivan perus jutuista, eli siitä, ketä tässä blogissa esiintyy. Pää tähtinä toimivat siis Sulo ja Virkku, joista pian esittelyt. Mutta voivatko koirat kirjoittaa? Koiriahan nämä siis ovat. No eivät tietenkään, vaikka viisaita ovatkin. Kuka siis täällä ruudun takana näppäileekään?

Mima, se pääpaha

Jeps, minähän se, Mima. Harrastan näiden mahtavien koirien ohella virtuaalikoiria, piirtämistä, lukemista ja musiikkia laulamalla ja pianoa ja huilua soittaen. Olen 13 vuotias ja asun Toholammilla. Tuskin sä nyt mitään romaania musta joten siirrytäämpä niihin päätähtiin.

Virkku, iloinen vilkuttaja

Virkku, Vikke, Virpula, Pöppiäinen, Jurpula... Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Virkkuhan on siis 1.4.2008 syntynyt suomenajokoirauros. Virkku on luonteeltaan reipas, eloisa, utelias, yleiskuvauksellisesti Virkku. :) Metsässä koira toimii kuin unelma, mutteitässä ns. seurakoirapuolessakaan valittamisenaihetta ole. Hyvin on yhteiselo sujunut tällaisena ns. puolisisäkoiranakin. Temppujakin Virkku osaa ties millä mitalla. Miksikään tokovalioksi emme tähtää, mutta mölli-tokoa aijon sen kanssa kokeilla. Parit näyttelyt ja mätsärit ollaan kokeiltu mutta kun nuo korvat ovat liian pienet ja pää liian narttumainen. Nyt sitten harjoitellaan junior handlausta.


Sulo

Tällä hetkellä vajaa puolivuotias seropiherra Sulo on käytössäni harjoituskoirana, elikkäs me harjoitellaan tulevaisuudessa agilityä!!! :D Korostan tässä vielä että Sulo ei ole oma koirani, vaan ns. lainakoira. Sulossa on coton de tulearia ja bretonia. Sulolla on hieman enemmän jääräpäisyyttä kuin Virkulla, mutta otan tuon luonteenpiirteen haasteena. Musta on oikeestaan kiva saada joskus hieman omapäisempikin koira työnalle. Virkku kun tosiaan on vähän nöyrempää sorttia. Oppimis kyvyltään Sulo on Virkun tavoin suorastaan ilmiömäinen.