Instagram

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Häiriötreenejä paikassa Kannus +selittämättömät selkäkivut

Pääsin tänään treenailemaan Virkun kanssa häiriöitä täysin uuteen ympärisköön Kannuksen käynnillä. Jäimme äipän kauppareissun ajaksi tekemään rally-liikkeitä kirjakaupan/Tiilikaisen eteen. Häiriöitä oli vähintäänkin riittävästi, mutta pienen herättelyn jälkeen sain koiraan hyvän kontaktin nakin avulla. Hihnakin pysyi suurimman osan ajasta löysällä, mistä olen hyvinkin tyytyväinen! :)

Treenien ainoa, isohko ongelma oli katkonaisuus. Nyt Virkku tietää jo miten liikkeet pitää tehdä ja milloin ne loppuvat. Aina, kun Virkku tiesi liikkeen loppuneen se lähti haistelemaan ja haahuilemaan ja kontakti katkesi hetkeksi. Onko jollain jotain hyvää ideaa miten tämän saisi pois, vai onko ainoa keino vain monet toistot ja erilaiset liikeyhdistelmät?

Njoh, kuitenkin. Treeneihin meni aikaa suunnilleen puoli tuntia. Lopussa herkut loppuivat kesken, eikä kumpaakaan oikeastaan huvittanut tehdä sen suurempia. Virkku odotti tosi hienosti ja otti välillä kontaktia. Autossa otti heti herkut vastaan, eikä mököttänyt yhtään. Yllätyin! :) Pahoittelen huonolaatuisia kuvia - valoa oli vähän ja kamerana oli vain digipokkari...

Eilen treenailin Virkun kanssa jotain uutta rataa kokeenomaisesti pelkällä hajuohjauksella ja loppupalkalla. Ei toiminut mitenkään hirveän aktiivisesti ja into hiipui loppua kohti. Taisi olla vähän liian pitkä rata ensimmäisiin koe-treeneihin, mutta omapa oli mokani. Huomenna pidetään treenitaukoa. Lauantaina treenaan luultavasti kahdessa osassa kokeenomaista lyhyemmällä radalla ja keksityn näihin meidän ongelmaliikkeisiin.

Viime viikolla Virkku varoi selkäänsä mätsällä käynnin jälkeen, mikä nyt ei sinäänsä ole mikään ihme monen tunnin hangessa hyppäämisen jälkeen. Tänään kuitenkin kivut palasivat Kannuksen reissun jälkeen aivan yllättäen ilman sen suurempia loukkaamisia. Voisiko ongelma olla anaalirauhasissa? Onko teiden koirilla ollut samallaisia oireita? Jos Virkku arkoo selkäänsä vielä huomenna, lähdetään kohti Småböndersiä ja pieneläinklinikka Johannaa.

4 kommenttia :

  1. Taralla tyhjennettiin anaalirauhaset olisko 1-2v sitten? Mutta tässä tapausessa "vika" huomattiin, kun perä oli ihan turvonnut ja selvästi kipeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkullakin vika oli anaalirauhasissa, päästiin tänään tuossa paikallisella ell:llä käymään. Kirjoittelen kohta postissa tarkemmin ;)

      Poista
  2. Kannattaa opettaa ''vapaa''- käsky, että vasta silloin saa lähteä liikkeen jälkeen. Meillä Milli kanssa aina liikkeen päätyttyä lähti haahuilemaan, kunnes opetin tuon vapautuksen. Myös se voi auttaa, ettei aina palkkaa pelkästään liikkeen lopussa, vaan kun palkkaat, jatkatkin liikettä pidemmälle, jolloin koira tajuaa, ettei palkka aina tarkoitakkaan liikkeen lopettamista. :)

    http://belgitmillijalissu.blogspot.fi/

    VastaaPoista