Instagram

maanantai 27. toukokuuta 2013

Todellista autopyyntiä

Kirjoitin eilisen viikonloppupostauksen vähän kiireellä, ja - yllätys yllätyyys - siitä jäi pari olennaista, Virkkua koskevaa seikkaa pois. Ensiksikin, eräs leirikaverini paljastui todelliseksi blogistalkkeriksi tässä jonkun aikaa sitten. Tämä kyseinen kaverini oli lauantaina käymässä lampilla, ja pistäytyi siinä sitten samalla meille moikkaamaan Virkkua ja Mutkua. Molemmat näyttivat itsestään parhaat puolensa, kuten aina kun meille tulee joku vähänkään eläimistä ymmärtävä...

Aluksi Virkku ryntäsi tarhasta suoraan kaverini luo ilman, että ehdin sujauttaa sille pantaa kaulaan. Huoh. Kun käännyin ympäri, oli Virkku jo ehtinyt hypätä kaverani vasten haistelemaan tämän koiralta tuoksuvia vaatteita. Huoh. Tätä jatkui vähän aikaa, kunnes sain Virkulle laitettua pannan, ja pääsimme lähtemään tielle päin. Yleensä Virkku vain läähättää ja laahustaa kuumalla ilmalla lenkille lähtiessä, mutta nytpä tuolla oli vaihtia oikein kunnolla, vaikka elohopea huilelikin reilussa kahdessakymmenessä. Huoh. Että näin meillä esiinnytään vieraiden nähden...

Mutku oli aluksi hyyyyvin ujo, eikä olisi halunnut näyttäytyä ollenkaan. Kun sain pyydystettyä sen dunasta, ja päästin sen huoneeseeni vapaaksi, pinkaisi se melkein heti itsensä valtavan kirjahyllyn taakse, minne se ei ole aikaisempaa mennyt. Pian pikkuinen olikin jo karkumatkalla huoneeni ulkopuolella. Että ei näin...

Sitten siirrytäänkin tuohon otsikon aiheeseen. Kävimme nakkaamassa kaverini kylälle samalla kun haimme Emmin mukaamme mökille. Näin pääsimme suunnistamaan Kinnulaan päin. Kun olimme jo mökkitiellä, eikä meille ollut enää kuin ehkä puolitoista kilometriä, bongasimme pellolla armotonta vauhtia pinkovan jäniksen. Virkkuhan katsoi pitkäkorvaa tietenkin korvat melkein yhtä pystyssä kuin itse jänikselläkin, ja pienellä yllytyksellä Virkku alkoi haukkumaan jänistä autosta.

No eipä tässä vielä mitään. Emme ehtineet saada edes pellolla pomppivaa jänistä silmistämme, kun tietä pitkin pomppi jo toinen jänis vastaan. Sieltä se tuli, lähemmäs ja lähemmäs. Lopulta jänis oli enää aprin metrin päässä mersun keulasta. Siihen se sitten pysähtyi istumaan ja läähättämään. Tässä vaiheessa Virkulta meni hermot, ja se alkoi ajamaan jänistä aivan tosissaan autosta käsin. Jänis lähti menemään tietä pitkin meidän edellä iskän ajaessa päressä ja Virkun haukkuessa autossa. Lopulta jänis tajusi hypätä pois tieltä noin kolmenkymmenen metrin ajon jälkeen. Todellista autopyyntiä B)

6 kommenttia :

  1. Voi Virkkua! :D Meidän koiran ensimmäinen ajo tapahtui autossa jäniksen perässä...
    Hei miten on, Virkkuhan on metästyskoira - miten saat sen pysymään lähelläsi vapaana ilman että se karkaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjoittelua, harjoittelua ja vielä vähän lisää harjoittelua. Virkku oli lähemmäs viisi vuotta, kun ensimmäisen kerran pudotin hihnan maahan treenien ajaksi. Ensimmäiset täysin irralliset treenit olivat vasta Virkun täytettyä viisi. Kyllä tuo olisi luultavasti pysynyt aikaisemminkin, mutta itellä ei rohkeus riittänyt. Saa sen kanssa olla vieläkin tosi tarkkana - tänäänkin oli hyvin lähellä, ettei lähtelyt huitomaan kesken treenien jonkun perässä. Virkkuhan ei ole koskaan karannut (koputetaan puuta) joten ehkä se ei vain ole koskaan päässyt maistamaan karkaamisen ihanuutta :D

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Tuu meille ni tuo ei oo siihen nähden mitää....näkisit Mintun joskus kun tulee vieraita....:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D mut se oli paljon verrattuna siihen, mitä Virkku on normaalisti...

      Poista
  4. Varmasti....:D jotenki se vaa menee nii et ku mullaki oli pari kaveria kylässä jokka ei koirista paljo tiiä, ni tuo yks makaa keskellä pihaa nätisti eikä tee mitää vaikka kuinka "häiritään", mutta ootas ku tulee joku joka ymmärtää koirista jotai.....:D

    VastaaPoista