turhan tarkka käsitys kolaritilanteesta

Jos nyt aivan rehellisiä ollaan, mulla ei ole hajuakaan miten aloittaisin tämän postauksen kirjoittamisen.

Voisin ehkä yrittää edetä jonkun näköisessä aikajärjestyksessä. Elisiis, päätimme eilen kaverieni kanssa loistavan mökkireissun siinä joskus puoli kuuden maissa, ja lähdimme ajelemaan Kinnulasta Lampille päin. Iskä jäi vielä mökille touhuilemaan jotain, koska se oli toisella autolla liikenteessä. Me napattiin jo koira mukaan. Alkumatka meni höpötellessä, mutta jo ennen puolta väliä Emmi ja Sara nuokkuivat sujuvasti. Joskus puolen välin jälkeen molemmat kuitenkin havahtuivat hereille kun sanoin kuskina olleelle äitille takapenkiltä jotain. Onneksi. Onneksi heräsivät.

Seuraavassa hetkessä kuulin äidin parkaisevan, ja näin hirven syöksyvän vasemmalta puolelta tielle. Olin kuulema henkäissyt tyynen rauhallisesti "hirvi" juuri ennen rysäystä. Tytöt eivät ehtineet nähdä eläintä, mutta onneksi kumpikaan ei ainankaan nukkunut. Seuraavaksi ehdin vain tajuta, ettei tuulilasista nähnyt enää missään määrin läpi. En edes muista, miten pysähdyimme. Enkä kyllä sen kummemin muista kuulleeni mitään ääntäkään. Tajusin vain, että kaikki olivat kunnossa. Taisin ensimmäisenä varmistaa koiran elossa olon takakontista.

Äiti lähti miltei heti autosta soittamaan hälytyskeskukseen ja pysäyttelemään muita autoja, sillä hirvi oli vielä elossa tien vieressä. Itse soitin autosta iskälle, joka lähti heti ajamaan mökiltä kolaripaikalle. Puhelun jälkeen autosta noustessani huomasin saaneeni osuman auton keskipeilistä, mutta vasta tänään löysin kädestäni peilin aiheuttaman mustelman. Menimme Emmin ja Saran kanssa varoittamaan Lampilta päin tulevia autoilijoita, kunnes ensimmäiset pelastajat tulivat paikalle.

Ensin paikalle tuli palokunnan johtoauto, joka otti meidät kolme sateelta suojaan. Kukaan meistä ei ollut edes huomannut sadetta. Mulla tai Emmilla tärsky ei tuntunut missään, mutta Saraa turvavyö oli hieman painanut. Palomies oli hirmuisen mukava, kun hän jututti meitä ja teki pieniä tutkimuksia Saralle. Vasta siinä autossa istuessa (ehkä vartti kolarin jälkeen?) omat jalkani ja käteni alkoivat tärisemään, mutten kuitenkaan ollut oikeastaan edes järkyttynyt. Ei siinä ehtinyt kummemin säikähtää, eikä enää kannattanut ressata - eipä siinä enää mitään tapahtuisi.

Johtoauton perässä paikalle tuli Lestiltä toinen paloautokin ja vain hetkeä myöhemmin Reisjärven ambulanssi saapui paikalle. Meidän siirrettiin heti paloautosta ihanan lämpimään lanssiin. Multa ja Emmiltä kuunneltiin vain keuhkoja ja kyseltiin kaikkea, mutta Saraa ja äitiä tutkittiin vähän tarkemmin. Kun jo ties kuinka monennen kerran kuulin pelastajien suusta "onneksi oli Mersu" -lausahduksen, aloin todella uskomaan Mersun pelastavuuteen. Pienemmällä ja heikommalla autolla hirvi olisi ollut katolla. Niin ja jos kyseessä olisi ollut isompi hirvi - tämä sattui olemaan yllättävänkin pieni, vaikkei mistään vasasta ollutkaan kyse. Tässä vaiheessa aloin tajuamaan muutenkin onnekkaan epätavallista tilannetta - eilen sattui olemaan yksi niistä hyvin harvoista kerroista, kun olimme mökillä kahdella eri autolla, eikä vänkärin paikalla istunut ketään. Hirven pää osui vänkärin kohdalle, ja katto oli siltä kohdalta eniten painunut. Tietysti myös lasin siruja oli sillä kohdalla älyttömästi.

Pari tuntia kolarin jälkeen olin kotona. Ensimmäisenä sisälle päästessä (edelleen hyvin järkyttynyt) äiti sanoi: "avataanpas hirvenlihapurkki". Ei ollut nälkä.

Thank God kaikesta selvittiin järkytyksellä, parilla buranalla ja lunastukseen menevällä autolla. Paljon pahemminkin olisi voinut käydä. Virkku oli kolaripaikalla hämmentynyt kaikesta siitä hässäkästä ja metelistä, kunnes iskä tuli ja nappasi sen rauhallisempaan autoon. Onneksi sillekään ei tullut suurempaa osumaa. ♥