Eilen pysähdyimme mökille mennessä Kinnulassa kaupassa, ka kävelin taas sen aikaa Virkun kanssa kylällä. Vähän meinasi olla käytöstavat edeleen hukassa, mutta kun jonkun aikaa oli talsittu, alkoivat nekin muistua. Korvia tuolla nelijalkaisella ei kuitenkaan ollut. :D Matka kuitenkin tyssäsi, kun huomasin kyyryssä kyttäävän, maantienvärisen kissan seuraavassa liittymässä, vain muutaman metrin päässä meistä. Onneksi Virkku ei kuitenkaan huomannut vaanijaa, ja sain sen ilman mitään ongelmia kääntymään.
Juuri kun Virkku olisi mennyt suht hyvin, lennähdin itse oiken tyylikkäästi nurin sileän conversenpohjani tavoittaessa ihanan kosteudesta liukkaan mutakökkäreen. Siinä hötäkässä sitten väänsin polveni erittäin taidokkaasti. Tottakai polvi oli sama, joka on ollut Tuurin koiranäyttelystä asti kipeä ja kääntyillyt entistäkin helpommin nuri. Noh, ei siinä mitään - tämän kaatumisen jälkeen ei jalka ole muistanutkaan kiukutella, vaikka olenkin Virkun kanssa juossut, joten (*koputetaan puuta*) ehkäpä tuo kaatuminen olikin vain hyvä juttu!
Kun mökille päästiin, tein Virkun kanssa treenit kylälle varatuilla herkuilla, joista Virkku ei olut syönyt yhtäkään. Äiti videoi treenit. Seuruu oli hirmu kivaa, ehkä sitä parasta Virkkua, vaikka se vähän irtoilikin, mutta kontakti pysyi yllättävän hyvin! Nyt vasta huomasin, miten huonosso kunnossa tuo meidän askel-istu -liike on. Virkku ei meinaa lähteä ensimmäisesti käskystä välillä seuraamaan, ja istuminen on toooooooodella hidas. Aika jännä, kun perusasennoissa istuminen näytti olevan aivan äärettömän nopea joissain kohdissa. Ehkäpä me vain aloitetaan tämän liikkeen kohdalla imutustreenit. Muutenkin Virkku edistää istumisissa aina aika pahasti. Lisäksihän tuo jää vielä kieroon ettäettä... Mitäs hyvää siinä liikkeessä olikaan?
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti