Instagram

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Mutkun valtakunta - Mumsula

Aluksi Mutkun oleskelualue rajoittui vain dunaan ja tietsikkahuoneen (eli huoneen jossa duna on, eli huoneen jota nyt kutsutaan "Mumsulaksi") matolle, sekä yhteen nurkkaan. Pikkuhiljaa valloittava hamsupoju laajensi aluettaan työtasojen alle, mutta vieläkään se ei saanut mennä villakoirien valtaaman tietsikkapöydän alle, tai vuodesohvan alle. Pian huomasin, ettei sohvankaan alla ole mitään ihmeellistä, joten Mutku pääsi seikkailemaan sielläkin. Muutama päivä sitten äiti murtautui villakoirien valtakuntaan imurin kanssa (sitä täysin kuitenkaan nujertamatta), ja näin Mutku sai koko huoneen seikkailualueekseen. Toissapäivänä huomasin, että eteinenkin on hamsteriturvallista aluetta, joten nyt Mutku seikkailee sekä eteisessä, että Mumsulassa. Mitenkäs tässä näin kävi!

Ihan vain selkeyssyistä tein aivan äärettömän upean pohjapiirroksen tästä huoneesta, jotta tietäisitte edes suunnilleen mistä puhun. Mittasuhteet tuosta kuvasta huitelevat jossain kuuta kiertävällä radalla, mutta näettepä ainankin sen, mikä esine on missäkin. Tänään päätin tuhota villakoiralandian tietokoneen takaa, jotta Mutku pääsisi sinne vipeltelemään paremmin. Samalla järjestin johtoja paremmin, jotta pieni talttahammas ei vain alkaisi repältelemään niitä. Johdothan eivät kuitenkaan missään vaiheessa ole olleet hamsulin ulottuvissa. Kun olin saanut urhattua miltei tunnin tietokonepöydän ja muiden tasojen järjestelyyn, nappasin imurin uljaaksi ratsukseni, ja ryömin yllättämään villakoirat. Yllätyksekseni Mutku olikin jo saanut nämä viholliset puolelleen, ja rakennellut harmaista villakoirista tyylikkäitä pesäviritelmiä tietokonepöydän nurkkaan. Ovela kaveri. Upeasta suostuttelusuorituksesta huolimatta usutin imurin tietokoneen alusen valtijoiden kimppuun. Imuri teki villakoirafarmista selvää, ja pääsin - tai siis Mutku pääsi - tämänkin nurkan hallitsijaksi. Ehkäpä tämän tyyppisiä yllätyshyökkäyksiä pitäisi suorittaa useampaankin tämän talon nurkkaan...?

Tietokonenurkan hamsustamisessa (=sisustaminen hamsteriystävälliseksi!) meni lähes kaksi tuntia, mutta talttahammas ainankin tykkäsi. Mutku sai uuteen valtakuntaansa kaksi pesämökkiä (eli pahvilaatikkoa) ja kolmannen pahvilootan, josta löytyy wc-hiekkaa. Nyt pikkutalttahammas taitaa vedellä hirsiä jommassa kummassa pesämökissä.

Koska uudessa valtakunnassa ei ole kovinkaan paljoa kuvattavaa, eikä itse King Talttahammsakaan ollut kovin kuvauksellisella tuulella (ks. ensimmäinen kuva...), esittelen teille tässä samalla nyt dunankin. Dunan sisustus on muuttunut jonkun verran alkuperäisestä, mutta onneksi Mutku ei ole moittinut minkäänlaista järjestystä. Pieniä parannuksia haluaisin tuonne nytkin tehdä, mutta vielä en ole löytänyt ajallisesti sopivaa saumaa muutosten tekoon. Toivottavasti ensiviikolla irtoaisi sen verran aikaa, että saisin Mutkulle kunnon sisustuksen tuonne.

Kuvat antavat dunasta hirmuisen sekavan kuvan, mutta nyt tuolta löytyy puinen mökki, josta itse tykkäisin kovasti, mutta Mutku käyttää sitä lähinnä kiipeilypaikkana, sininen Lumia-laatikko, jossa Mutku nukkuu päivänsä, verkkokatossa roikkuva Sputnik-mökki, josta olen bongannut Mutkun jopa kerran nukkumassa, kulmavessa, jota Mutku opettelee jo toista kertaa käyttämään, kiipeilyjurakko, riippumatto, jonka haluaisin kiireesti uusia sen lörtsähtäneen ulkonäön ja pienten talttahampaiden tekemien reikien vuoksi, juoksulautanen/ufo, joka on ollut vähintäänkin ahkerassa käytössä, vessa- ja talouspaperihylsyjä, ruokakippoja, sekä tietenkin RUOKAA erilaisissa olomuodoissa. Tällä hetkellä Mutkun rakastama lapanen löytyy sputnikista, koska kun laitoin sen sille lumia-laatikkoon, se lopetti vessan käytön, ja liritteli ja sonti suoraan lapaseen. Lopputulos ei ollut kovinkaan herkullinen...

Mutta ehkä nyt tiedätte meidän Mumsulasta tarpeeksi. En ottanut itse huoneesta vielä kuvia, koska huone menee täysremppaan vielä kevään aikana, jonka jälkeen sisustan tästä todellisen_Mumsulan. Odotelkaahan siihen asti!

Näytön paikka huomenna. Hui! Pitäkäähän peukkuja pystyssä!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti