Kovemman luokan häiriötreenit

Huoh mikä päivä. Heräilin aamulla aivan liian aikaisin (kahtakymmentä vaille seitsemän... o.o) ja aloitin heti loputtoman siivousurakan. Kun olin saanut huoneen edes jotenkin siedettävään kuntoon, ja olin tappanut vähän aikaa koirakirjojen ja television parissa, lähdin Virkun kanssa muutaman kilsan lenkille kelkkauralle. Oli varsin piristävää kävellä koiran kanssa täydessä auringonpaisteessa. Virkku meni lenkillä oikeinkin mallikkaasti.

Puolen päivän aikaan tajuttiin äitin kanssa, ettei iskä välttämättä olekkaan viideksi kotona, enkä saisi kyytiä yhteistreeneihin. Emme ole vieneet Virkkua pyörätielle lenkille, ettei Virkku karatessaan (eihän tuo ole koskaan karannut muttaah...) syöksyisi autotielle. Näin ollen pyörätietä kävely ei onnistuisi. Pienen pohdintasession jälkeen tajusin, että voisimme kävellä Virkun kanssa kylälle menevää kelkkauraa. That's it! Tämä suunnitelma tultaisiin toteuttamaan.

Ennen puolta viittä pakkasin eilen ostamaani kamerareppun (♥) treenivarusteet ja kuvauskaluston. Kävin hakemassa Virkun tarhasta, ja lähdimme suunnistamaan kylää kohti. Alkumatkan Virkku oli jo haistellut aamulla, ja ravasi nätisti, mutta kun se pääsi haistelemaan uusia hajuja, sain jo tehdä töitä sen hillitsemiseen. Pari kelkkaakin näimme, mutta onneksi Virkku ei niistä välittänyt. Pääsimme kunnialla ihmisten ilmoille, ja Virkku rauhoittui penkkoja haistelemaan. Olimme treenikentällä ensimmäisiä, ja pääsin virittelmään Virkkua.

Alussa Virkku oli heti mukana, ja teki kaiken samallalailla kuin kotonakin, ottamatta minkäänlaista häiriötä ympäristöstä. Se ei välittänyt vielä siitäkään, kun Jaana ajoi autonsa parkkipaikalle, mutta voih sitä hetkeä, kun Virkku huomasi Catnan. Koira aloitti heti pienen ja vienon vinkumisen, joka lopulta yltyi epämääräiseksi vinku-ulvonnaksi, josta ääni koveni kunnon haukuksi. Itse yritin olla mahdollisimman tyynenä hihnan päässä rauhoittelemassa koiraa, mutta eihän tuo kuunnellut, kun samalla treenikentällä oli ah niin ihana tyttökoira, jota olisi pitänyt päästä haistelemaan! Aluksi, ja vielä vähän myöhemminkin, Virkku vei mua suunnilleen kuin pulkan narua suhteellisen pitävistä nastalenkkareistani huolimatta.

Kun olin aikani yrittäny kiinnittää Virkun huomiota tuloksetta, kokeilimme ohitusta. Molemmat koirat olisivat halunneet tutustumaan toisiinsa, mutta nyt Virkku oli ainankin hiljaa... Ohitusharjoitusten jälkeen kokosin itseni, ja yritin olla rauhallinen. Melkein heti oman rentoutumiseni jälkeen Virkku alkoi ottamaan käskystä kontaktia ja huolimaan herkkuja (niin hulluta kuin se kuulostaakin...). Virkku otti jo parin askeleen seuruita kontaktissa, mutta ti tuota meidän häiriönsietoa voinut kehua. Kun Catna tuli lähemmäs, hain repusta kokonaisen kanafileen. Catnan tehdessä vieressä oikein hyvää seuruuta, Virkku päätti terästäytyä itsekkin, ja syttyä kuin taikaiskusta kanafileen perään. Vire oli hetken hirmuisen hyvä ja kontakti pysyi, kunnes äiti ajoi tutulla autolla parkkipaikalle, ja Virkun kontakti herpaantui. Tämän jälkeen en saanutkaan koiraa enää herätettyä samanlaiseen huippusuorittamiseen. :<

Hovikuvaajan saavuttua päästimme Virkun ja Catnan tutustumaan toisiinsa. Onneksi molemmat olivat yhtä rajuja ja rohkeita leikkijöitä, eikä kummankaan tarvinnut pelätä tai varoa toista. Virkusta huomasi, että se oli todella kaivannut leikkiseuraa, ja kyllä se ottikin tästä ainutlaatuisesta hetkestä kaiken irti.

Vaikken olekkaan tämänpäiväisiin treeneihin aivan täysin tyytyväinen, teki treeni meille molemmille hyvää. Virkulle oli aivan paikallaan nähdä, että maailmassa on muitakin koiria, ja että häiriön alaisenakin voi toimia. Itse joudun harjoittelemaan rentoutumista toisen koiran kanssa treenatessa, ja opettelemaan kunnollisten palkkojen varaamista. Ensi treeneihin otan mukaan kokonaisen nakin - ehkä kaksikin, oli se sitten epäterveellistä tai ei, mutta joudun ainankin aluksi käyttämään Virkulla jotain huomiotaherättävää ja voimakkaasti tuoksuvaa palkkaa. Kelkkaura toi meille paljon uusia mahdollisuuksia, mun meidän treeniaikataulut eivät enää olekkaan riippuvaisia kyytien järjestymisestä. Tämä järjestely sopii paremmin äitillekkin, koska a) Virkku saa kivasti lenkkiä ja b) äipän ei tartte olla kokoajan autossa odottamassa. Uskaltaisimpa siis luvata, että yhteistreenejä tulee olemaan jatkossa useamminkin.

Kaikki kuvat Puuhuilun galleriassa.