Instagram

lauantai 23. helmikuuta 2013

Pakollinen rally-tokokoe postaus

Jos en olisi viimeaikoina hehkuttanut näistä kisoista niin paljon, jättäisin tämän postin kirjoittamatta. Tästä voittekin jo päätellä, ettei meidän kokeet aivan putkeen menneet. Virkku ylitti itsensä odottelussa, vaikka ensimmäisen kymmenen minuutin sisällä se jo meinasikin saada turpiinsa labbisurokselta, joka ei selvästikkään pitänyt Virkusta. Onneksi Virkku ei ollut tästä moksiskaan. Pääsimme hallilla mukavan rauhalliseen paikkaan, jossa Virkku malttoi välillä nukkuakkin.

Tänään Virkku otti, tavoistaan poiketen, lähes kaikki herkut heti vastaan, ja teki pieniä kertaustreenejä innoissaan. Menimme paikanpäälle jo ennen yhtätoista, mutta pääsimme radalle vasta ennen kahta. Kyllähän siinä aika tuli pitkäksi niin koiralla kuin ohjaajallakin. Omaa vuoroa odotellessa ei mitään erikoisempaa tapahtunutkaan.

Vaikka Virkku toimi hyvin vielä ennen radalle menoakin, muuttui se aivan laamaksi radalle mennessä, eikä mikään käsky ulottunut koiran korviin asti. Ensimmäisellä kerralla Virkku kyllä tuli perusasentoon ja otti kontaktin, mutta kun tuomari erehtyi kehumaan jalassani olleita villasukkia (:D), oli kontakti ja korvat jo kaukana. Toinen kerta tule hetken päästä, mutta sen jälkeistä seuruuta ei voi sanoa seuruuksi. Virkku vain haisteli maata. Ensimmäisenä liikkeenä oli koira eteen, oikealta sivulle. Saatiin yksi talutinvirhe ja uusittiin kahdesti. Tämän jälkeen keskeytin, mutta jatkoin radan loppuun. Eipä ainankaan tarvitse katsella happamana hylsyä kisakirjassa.

Loppurata ei ollut oikeastaan yhtään kummempi - Virkku vain haisteli. Spiraalit ja pujottelut menivät hyvin, kun Virkku sai vain haistella mukana, mutta aina kun piti tehdä jotain jyrkkiä käännöksiä tai pysähtymisiä, niin peli oli selvä ja koira korvaton laama.

Että näin tänään. Mikäli jotakuta kiinnostaa enemmänkin tuo meidän mahtava suoritus, niin heittelen myöhemmin suoritusvideota omaan postaukseensa, nyt youtube ei suostu yhteistyöhön... Toivon todella, että päästään vielä kokeilemaan rallyja joskus, mutta mitään en uskalla luvata.

Kaikki kokeen kuvat Puuhuilun galleriassa.

8 kommenttia :

  1. Meilläkin ne vähäiset kisakokemukset on mennyt helposti siihen, että koira alkaa laamailemaan/haistelemaan/haahuilemaan tms. Agissa karkaili myös hyppimään tuomaria vasten useampaan kertaan kesken suorituksen, ehehe :D. Meille ainakin se kisatilanne itsessään on niin jännä, että Ässäkin menee ihan hämilleen mun jännityksestä ja uudesta paikasta. Kisakokemusta keräämällä siitä kai pääsee.

    Tsemppiä teille, toivottavasti pääsette kokeilemaan uudelleen! :)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me jouduttiin oottelemaan tuolla jo niin kauan, että jännityksestä tuo ei kyllä jäänyt kiinni. :D Virkku vain päätti mököttää pitkän odottelun takia :D

      Poista
  2. Ensi kerralla menee varmasti jo paremmin. Varmasti johtui osaltaan jännityksestäkin se että koira alkoi laamailla, vai jännittikö sua? Ite olisin ollu varmaan kauhusta jäykkänä...:D
    Meillä kuukauden päästä möllit ja ite jännitän niitä jo nyt vaikkei ne viralliset olekkaan.;)Reippahasti vaan uusia kokeita kohti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt mää en jännittänyt (ihme kumma!) enään radalle mennessä. Kuten tuossa edelliseen kommenttiin jo vastasin, Virkku osoitti vähän mieltään pitkästä odottelusta, eikä tuota auttanut yhtään se, ettei saanut ottaa herkkuja esille...:D

      Poista
  3. Seuraava kerta menee varmasti paremmin.:) Olihan teillä tossa pitkä odotus ennen kehää, sekin varmasti väsytti Virkkua. Mutta rohkeasti vain uuteen kisaan!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me luultavasti mennäänkin :) Seuraava kisapäivä on jo katottu ;)

      Poista
  4. Harmi ettei sujunut kisat ihan miten piti, mutta ens kerralla sitten. Itse tykkäsin postauksesta ja, että olit kertonut tarkkaan kilpailusta yms. Sun takias mulle on tullut kauhea kuume tehä omallekkin hurtalle blogi oman personalblogin lisäksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, täytyy kyllä sanoa, että tähän jää koukkuun ja välillä koiran kanssa tulee tehtyä jotain kivaa ihan vain sen takia että 'se on kivaa täytettä blogissa' :D

      Poista