Instagram

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Hiihtolenkki purevassa pakkasessa

Kasvattaja bongannut VIISI pikkumursua talvikkoterrassa♥!!

Kun iltapäivällä pääsin vihdoin kotiin koirakerhon pidosta, lähdin mahtavasta ilmasta motivoituneena Virkun kanssa hiihtämään mukavan purevaan aurinkopakkaseen. Ilma oli kieltämättä mitä parhain ja koirakin toimi suunnilleen ajatuksen voimalla. Teidän onneksenne otin kameran mukaan lenkille. :)

Virkku aloitti heti kunnon vauhdilla, enkä pistänyt suuremmin vastaan - olinhan itsekkin pitänyt pientä hiihtolenkkitaukoa ja vauhti kyllä maistui pitkästä aikaa. Lähdimme kokeilemaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna juuri lanattua kelkkauraa kaikista kovavauhtisista mäistä ja montuista huolimatta. Ensimmäisen, suhteellisen jyrkän, mutkaisen ja epätasaisen alamäen Virkku päätti tempaista laukalla, mutta onneksi mitään yllätyksiä tullut vastaan - mitä nyt teeriparvi säikäytti mut, Virkkuhan ei siivekkäistä välittänyt mitään siinä kovassa vauhdissa.

Aluksi kelkkaura menee epätasaisesti sähkölinjan alla, mutta kun reitti kääntyy eräälle metsäteille, meno tasoittuu huomattavasti. Niinhän siinä nytkin kävi, että metsätie oli huomattavasti paremmassa kunnossa kuin itse kelkkaura. Menomatkalla Virkulla ei ollut mikään kiire ja ymmärtäähän sen - pitihän kaikki uudet hajut tutkia kun uudessa lenkkimaastossa oltiin. Niimpä menomatka meni lepposasti ilmaa nuuhkien, ympäristöä tutkien ja kuvia ottaen.

Kun sain neuvoteltua Virkun kanssa kotiin päin kääntymisestä, löysi Virkku itsestään vielä yhden lisävaihteen ja tulimme kotiin päin puolet matkasta ilman mitään pysähtelyjä. Onneksi Virkku kuitenkin malttoi olla laukkaamatta hullunlailla, eikä aiheuttanut suksilla tasapainoilijalle ylimääräisiä sydämentykytyksiä äkkipysäyksillään. Vähän jäi harmittamaan mahtavat kuvauspaikat ja järkkärin kotiin jättö, mutta ehkä tuo olisi kuitenkin vähän liian iso riski ottaa sitä vielä olalle keikkumaan loppujen lopuksi hyvinkin vauhdikkaan lenkin ajaksi.

Matkaa taittui yhteensä n. 6 kilometriä ja aikaa lenkkiin meni suunnilleen 45 minuuttia. Videopätkä on aika onneton, mutta tyhjää parempi. Tuossa en uskaltanut kirittää koiraa yhtään kovempaan vauhtiin kameran vuoksi. Tänään pidimme treenitaukoa, joka (toivottavasti) teki hyvää meille molemmille. Mikäli huomenna pakkasta ei ole aivan järjettömästi, yritän päästä Virkun kanssa treenaamaan häiriöitä kylälle. Toivon mukaan Virkku pääsee perjantaina metälle, jolloin lauantain kokeisiinpääsy olisi taattu. :)

4 kommenttia :

  1. http://kanipostia.blogspot.fi/2013/02/haaste.html teille on haaste!

    VastaaPoista
  2. oijoijojijoi , nyt iski koirahiihto kuume vie pahemmin! :"D
    Täytyy tehä noi valjaat äkkiä Nellille että pääsee hiihtämään x))

    VastaaPoista