Instagram

lauantai 1. joulukuuta 2012

Onnettaren suosiossa +marraskuun kootut

Meidän blogin ensimmäinen lukija-arvonta päättyi eilen, ja nyt olisi tulosten julkistamisen paikka. Palkintopaketin pääsenkin ojentamaan voittajalle tänään aivan itse Kannuksen mätsäreissä. Tämähän tarkoittaa, että palkinnon saaja on joku Keski-Pohjanmaalla asuva IRL-tuttuni. Vielä kun paljasta, ettei arvonnan voittaja ole Toholammilta, jää jäljelle vain yksi vaihtoehto. Arvonnan voittaja on Oliver sheltin omistaja Mari! Suuret onnittelut voittajalle! Alla vielä kuvia palkintopaketista.

Mutta se arpajaisista, kuukausi on jälleen vierähtänyt, ja koen melkeimpä tarpeelliseksi tehdä yhteenvedon kuluneesta kuusta.

Tokon saralla ollaan Virkun kanssa edetty huimasti. Sivulle tulo on kehittyi huimasti ja kontakti seuraamiseen löytyi jälleen. Myöskin este menee nykyisin erittäin hienosti. Pallopaimennusideat hautasin ainankin talven ajaksi, ihan jo senkin takia, ettei Virkku saa palloa kunnolla liikkeelle märänlumisella nurmikolla. Koitan nyt talven aikana keksiä jotain sovelluksia tuohon koko paimennukseen. Katotaan jatketaanko tuota viellä keväällä. Marraskuun aikana Virkun ajosta on ammuttu kaikki viisi tämän vuotista jänistä. Ajokin on toiminut moitteettomasti!

Marraskuu on ollut blogille oikeaa nousukautta. Kuukausi oli meidän bloggasuhistorian aktiivisin. Sain kirjoiteltua menneen kuun aikana yhteensä 15 postausta. Parhaimmillaan lukijamäärä käväisi 28, mutta parin päivän jälkeen tipahti takaisin 27... Olisi kiva tietää, miksi lukija jätti blogin. Yhteensä tämän kuun aikana blogi sai 7 uutta lukijaa. Kävijöitä marraskuun aikana kävi 1177, meidän historian ennätys. Blogi on saanut muutenkin kivasti huomiota tämän kuun aikana erilaisten haasteiden ja kommenttien muodossa. Kiitokset kaikille huomiota osoittaneille ♥

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti