Instagram

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kokkola PN 16.9.2012

Tänään pääsin härnäämään kroonista koirakuumettani Kokkolan pentunäyttelyyn. Itse kisasin junnuissa pikkuserkun mäyräkoira Ellillä. Elli on 2,5-vuotias, käynyt aikaisemmin kaksissa eri näyttelyissä. Olihan se vähän amatööri, mutta esiityi tooooooosi hyvin. 
Oona<33


Junnukehä oli vasta puoli yhden aikaan, mutta me oltiin hallissa kymmenestä asti. Mukana oli kaikenmaailman ihanuuskarrapörriäisiä, mutta ehdoton suosikki oli 5kk ikäinen cockerin pentu Oona. <3 

Kahdentoista jälkeen kakkoskehässä vaihtui tuomari, ja pääsin toden teolla jännittämään junnuja. Nuorempia oli vain yksi, meitä vanhempia viisi. Ada meni ensin norjanharmaa Tahitilla, toisena me Ellin kanssa, kolmantena Niina ja brasilianterrieri Kuuki, neljäntenä Kristel kleini Candyn kanssa ja viidentenä joku tuntematon kessun kanssa. Esin mentiin yhdessä ympäri. Siitä jäätiin suoraan yksilöarvosteluun. Elli seisoi nätisti herkkujen avulla, mutta heti jos koski takajalkoihin, se alkoi heitellä itseään miten sattuu. Liikkeessä hasteli koko ajan maata... 

Ellin kanssa kehässä
Kun tuomari arvosteli Adaa ja Tahitia, sain nostaa Ellin rauhassa pöydälle (kyllä, jännitin pöytää). Vähän pakitti kun tuomari tuli tutkimaan, mutta hampaat näytti nätisti. Olin vähän aikaa ihan puusta pudonut, kun tuomari käski tehä L:n. En ollut kokeillut kuviota yhtään kertaa koiran kanssa, mutta onneksi tiesin miten se pitäisi tehdä. Elli liikkui mukavasti mukana, vaikka pää vähän laahasikin. 

Kun kaikki oli arvosteltu, tehtiin yhteinen edestakaisin. Meillä oli parina Ada ja Tahiti. Elli ei meinannut millään lähteä liikkeelle ja Tahitilta meinasi tippua panta. Yhtä hyvin meni molemmilla. :)


Sitten vielä kaksi kierrosta ja alettiin tiputtelemaan kilpailijoita. Ensin tippui kessun kanssa ollut tyttö. Nelos sijaa mietittiin kauan, mutta lopulta tuomari käveli meidän luo. Ei ollu kovin suuri yllätys, vaikka suht hyvin menikin. Niina tuli Kuukin kanssa kolmospystin kohdalle Kristelin ja Adan vaihtaessa koirat ja jatkaessaan ykköspaikasta kisaamista. Lopulta Kristel vei niin vanhempien kuin koko junorhandlerin voiton Adan jäädessä toiseksi. 

Kotiintuomisiksi tarttui valtaisan kokoinen junnupokaali ja vihreä ruusuke. Alkaa pikkuhiljaa lasikaapin seinät täyttyä....:)


Kotona otin itseäni niskasta kiinni ja viimeistelin Puuhuilun studion. Sitten vain koira sisälle ja kamera käy - ainankin melkein. Virkku päätti aamuisen mettäpäivän jälkeen heittäytyä hankalaksi ja nostattaa itsensä joka kerta kuvauskorokkeelle. Kun alkuvaikeuksista päästiin, kuvia tuli aika vahdilla, kukkapuskalla ja ilman.

Tämän postin kuvissa on nyt tuo mainostettu copyright -merkintä. Tekstin fontti tulee vielä vaihtumaan, mutta menkööt nyt. Käykäähän kattelemassa ite yrityksen sivuja PUUHUILU.NET

2 kommenttia :

  1. Ei se vienyt nuorempien voittoa, vaan voitti nuorempien kisaajan ollen samalla päivän paras, eli BIS-junnu.

    VastaaPoista
  2. No melkeen :D Mää korjailen :)

    VastaaPoista