Instagram

maanantai 27. helmikuuta 2012

Hoitokoira

Rondoooooooh! (=

Äyäyäyää kun en taaskaan ole ehtinyt-muistanut-jaksanut-viitsinyt päivitellä. -.-* Nooh, nyt on kuitenkin loma ja tapahtumiakin riittää. :) Perjantaina alkaneen loman aluksi lähdimme lauantaina käymään Tuurissa. Virkku jäi talonvahdiksi. :) Sunnuntaina Roni saapui meille hoitokoiraksi. Rondo on meillä nyt sitten perjantaihin asti.

Virkku ♥

Eskimo (:
 Tähän asti kaikki on ainankin mennyt erittäin hyvin. Koirilla ei mitään ongelmaa keskenään, mitä nyt välillä pitää haukkua ja vinkua. :) Meillä on sisällä niin tuhottoman kuuma, että Roni on pitänyt majoittaa ulos juoksulankaa, mutta eipä ole eskimoa tuo näyttänyt haittaavan. :))


 Ronin lukuisien omien tavaroiden joukossa oli (yllättävää kyllä) koiran oma peti. Ensimmäisenä iltana Virkkua vahdittiin, ettei tuo vain merkkaisi petiä omakseen, vaikka eihän tuo koskaan olekaan sisällä mitään merkannut. :) No eipä tuo tapahtunut nytkään, Virkku vain naama peruslukemilla meni ja kiersi itsensä kerälle, keskelle Rondon petiä o.O On sillä pokkaa :D
 Yö meni aivan ylihyvin. Illallakaan Roni ei piipitellyt yhtään ja jäikin ihan rauhassa alakertaan nukkumaan. Yläkerta päätettiin jättää Virkun valtakunnaksi, joten Rondo nukkuu alakerrassa portin takana. (: Yöllä ainoa ääni, joka alakerrasta kuului, oli ravistelua, eikä siihenkään muut kuin mää herännyt :> Aamulla väki heräsi äidin herättyä, ja Ronin kuultua jonkun jalkeilla olon. Ihanan korkeat vingahduksethan sieltä pääsi :) Eipä sen jälkeen oikein kukaan enää nukkunut. ;) Sitten kun Roni oli saatu ulos liinaan, ja Virkkua alettiin tuomaan sisälle, ei Roni tietenkään voinut olla haukkumatta, joten siinä vaiheessa viimeinenkin torkkuja oli hereillä :")
Aamulla kun Roni oli ulkona ja Virkku sisällä (eivät ole sisällä yhtäaikaa) aloitti Virkku puolestaan aamuvillinsä. Aluksi piti kuletella villasukkia, lattiamopin tapaista systeemiä (selitykseton.com) ja lopulta Virkku kävi alakerrasta, suljetun oven takana olleesta kiinni olleesta nyssäkästä Ronin puruluun :D Sitähän sitten olikin mukava käydä esittelemässä. (:
Päivällä Ronin kanssa kokeiltiin agilityä, ja kyllähän se melkein putkeen meni :) Motivaatio huitoi jossain todellatodellatodella kaukana, mutta aina kun sen rippeitä löytyi hiemankin, toimi agiliitelykin. :)

Virkku oli tänäänkin pari tuntia metällä, mutta ei ollut ajo lähtenyt. Mutta olihan takana jo edellisenäkin päivänä tehty metsäretki ja paaaaaaljon yöllisiä jälkiä. :{ Edellisenä päivänä oli kuitenkin tuotu jussi kotiinkin asti ;)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti