Handlerina toimimista Raahen ryhmänäyttelyssä

Kello oli juuri ja juuri yli seitsemän, kun nousin ylös valmistautumaan neljän kymmenen viiden minuutin päästä olevaan lähtöön Raahen ryhmänäyttelyyn. Olin saanut ajokoiran handlauskeikan muutamaa päivää aikaisemmin. Koira jonka esitin oli Jahtiluodon Roope. Vettä tuli taivaalta oikeastaan koko päivän - välillä vähemmän, välillä enemmän. Näyttelypaikalle saavuomme reilun tunnin ennen kehän alkua. Roope jäi vielä autoon odottelemaan, kun menimme pällistelemään näyttelyalueelle. Vielä tuossa vaiheessa käynnissä ei ollut kuin muutama kehä, mutta kun aikaa kului, alkoi pakalle kerääntyä enemmän koiria ja kehät lähtivät käyntiin.

Ajokoiria oli ilmoitettu vain 12 kappaletta. Roope kilpaili käyttöluokan uroksissa erään toisen uroksen kanssa. Roopen omistaja kävi hakemassa koiran autolta vähän ennen ajokoirakehän alkua. Roope oli mennyt harjoitellessani ihan kivasti. Seisominen onnistui mahtavasti, mutta liikkeessä pää meinasi vähän viistää maata. Valitettavasti pää ei noussut vielä arvostelussakaan. Tuomari (Markku Kipinä) yritti keksiä jotain koiran pään nostamiseksi, mutta ei. Roope ei halunnut nostaa päätään. Kun tuomari tuli tutkimaan koiraa, ei Roope millään meinannut pysyä suorassa, vaan nojaili kokoajan jalkoihini. Mittaus meni hyvin. Viimeisellä seisotuksella Roope seisoi upeasti, kunnes tuomari käski ottaa käden pois leuan alta, ja koira alkoi kiemurtelemaan jälleen. Saimme kuitenkin erinomaisen laatumaininnan ja hyvän arvostelun.

Kilpailuluokassa juoksimme tosiaan vain yhden muun uroksen (kuva yllä) kanssa, joka lopulta vei voiton. Uros liikkui huomattavasti paremmin ja ylväämmin, eikä sitä voinut ulkomuodostakaan moittia. Eipä ainankaan hävitty huonolle! Hyvän arvostelun lisäksi reissulta jäi käteen ennestään pahentunut koirakuume. Kiitokset sille ihanalle beaglenartulle! ♥

Kaikki päivän kuvat Puuhuilun galleriassa.

Agilitykuvia ja yllättäviä käänteitä

Niin tuli tällekin vapaalle helatorstaille tekemistä, kun sain äärettömän mielenkiintoisen, mutta erittäin mieluisan ja miltei odotetunkin puhelun. Ei - puhelu ei koskunut millään tavalla koiranpentuja, vaikka pentukuumetta eilen valittelinkin. :D Joku täysin tuntematon mies soitti Kannuksesta (Toholammin naapurikunta). Mies oli saanut numeroni jonkun kaverinsa kautta, joka taas oli löytänyt numeroni erään facebook-palstan kautta, jolta mm. kasvattajat voivat etsiä esittäjiä koirilleen. Mies oli ilmoittanut koiransa helatorstaina olevaan koiranäyttelyyn Raaheen, mutta estyi itse esittämästä koiraa. Mies ei tiennyt, että omistajn ajokoiran, ja tarjosi aivan sattumalta esitettäväkseni ajokkia. Tulipas selkeä selostus, mutta ehkä ymmärsitte asian ytimen: lähden torstai aamuna ko. koiran omistajan kanssa kohti Raahen ryhmänäyttelyä, ja vien sessulin Markku Kipinän arvosteltavaksi. Kehäkaverini on saanut aikaisemmin sertin arvoisen, ja esiintyy kuulema hyvin, eli lähden matkaan ilman suurempia ennakkoluuloja :) Tällä Raahen reissulla saan paikattua välistä jäävän Kokkolan ryhmiksen, johon ajattelin mennä kuvaamaan ajokkeja ja cockereita. Tämä reissu saa toimia pienenä korvauksena myöskin Vaasa KV'lle, johon en päässyt junnuilemaan.

Haastoin äitin eilen kameroimaan meidän agilitytreenailua. Valotus on syvältä, eikä Virkkuakaan meinannut kiinnostaa, mutta ainankin näette miltä tuo tekeminen näytti. Kokoan noista kuvista vielä jossain vaiheessa gifin siitä, kun sotkeuduimme Virkun kanssa toistemme jalkoihimme. Treenailin tänäänkin Virkun kanssa agia ja rallya. Otin treenit videollekin, mutta päätin jättää videon omaan tietooni - semmoista säätämistä se oli molempien osalta :D

Pentukuumeilua

Arrgh täällä olisi yksi pentukuumeensa kanssa hulluksi tuleva ihmislapsi. Onko tämän blogin lukijaraadista saatavissa vertaistukea?

Olen potenut kriinista pentukuumetta jo usean, hyvin usean vuoden ajan. Välillä kuumeiluni on yltynyt miltei sietämättömäksi. Muutama kuukausi sitten mieleeni hyppelehti kuvitelma upeasti belgianpaimenkoira tervueren nartusta, jonka kanssa saisin harrastaa aivan mitä haluaisin, ja jota voisin viedä julkisille paikoille ja kokeisiin ilman että joutuisin kokoajan jännittämään sen yllättävää kuuroutumista. Noh, belgikuume helpotti jo jonkun verran, kun sain taottua päähäni sen tosi asian, ettei meille tule toista koiraa.

Pari viikkoa sitten äiti työkaveri oli kysellyt hyviä rotuja lapsiperheeseen. Itse he olivat suunnitelleet collieta. Mainitsin sitten cockerin, joka myöskin kuuluu näihin omiin must-rotuihin. Perhe kiinnostui heti cockerista, ja seuraava kysymys olikin, tietäisinkö joitain hyviä cks-kasvattajia tai pentueita. Kokosin viime torstaina lappusen lempi kasvattajistani ja vapaana olevista pennuista. Äiti vei lappusen töihin lauantaina. Perheeseen oli kotiutunut musta-valkoinen cockeriurospentu lauantaina. ♥ Nyyh, miksei meillä voitaisi tehdä näin nopeita ratkaisuja? Miksi muilla koiraharrastajilla voi keveästi olla pari-kolme koiraa samassa taloudessa, mutta meille ei uskalleta ottaa toista? Ei siinä, ajokoiran kanssa harrastamisessa on omat viehätyksensä ja haasteensa, jotkan otan mielelläni vastaan, mutta... mutta... Äyyyh - kyllä te koiraihmiset ymmärrätte! Täyttä tuskaa. Tätä puoliaiheetonta valituspostausta kuvittavat pari vuotta sitten ottamani cockerikuvat Haapaniemen kennelistä. Yöks, tunnen jo pelkkiä kuvia katsellessa tuon cockerin ällönsuloisenpehmeän pentuturkin ja pienet naskalihampaat sormia rouskuttelmassa. Niin ja se ällöttävä pennuntuoksu...♥

ps. uudistin omiani ja Mutkun esittelysivuja

Arkea kaiken touhuilun seasta

Olen muutaman päivän ajan yrittänyt keksiä jotain kertomista blogissa, ja huomasin, etten kertoile enää mistään arkisesta, vaan etsin jokaiselle postaukselle aina jonkun erikoisen aiheen. Nyt päätin tehdä tähän epäkohtaan korjauksen, ja saattekin kunnon päivityksen siitä, mitä meidän arkeen on kuulunut muutaman viime päivän aikana.

Viikko sitten olleen rally-tokokokeen jälkeen Virkun kanssa treenailu on jäänyt vähemmälle. Pelkkiä rally-tokotreenejä me ei olla tehty ollenkaan, koska Virkku vetelee agility-esteitä aivan järjettömällä innolla ja vauhdilla, enkä raaski pitää sitä erossa niistä. Olen tehnyt Virkulle kaksi nakkihajujälkeä vetämällä nakkia langan päässä maassa, ja jättämällä sen sitten pieneen piiloon jälken päähän. Molemmilla jälkikerroilla Virkku on jäänyt aluksi haistelemaan jälken alkupäätä, mutta ymmärtänyt sitten jäljen jatkuvan eteen päin. Mikään tarkka jäljestäjä Virkku ei ole nakin kanssa ollut, mutta eiköhän sekin taito vielä kehity. :)

Ah niin ihanan kevätflunssani vuoksi mun ja Virkun yhteiset tekemiset ovat jääneet aika miniimiin. Eilen en pistänyt nokkaani ulos ollenkaan, vaikka tarkoitus oli lähteä yöksi mökille, jonne porukat ja Virkku sitten menivät päiväksi. Virkku oli päivän tarkkana olemisen jälkeen aivan sippi, eikä loppuiltana suurempia lenkkejä tarvittu. Eilen Mutku oli yllättävän paljon päivällä hereillä, ja päästinkin sen pariin otteeseen vapaaksi. Ensimmäisellä kerralla _yritin_ olla samalla koneella, kun lulluttelin hamsulapsosta sylissäni, mutta eihän siitä mitään tullut, kun tuo riiviö vain kiipeili joka suuntaan eikä malttanut millään pysyä paikoillaan.

Tänään en ole ollut läheskään niin tukkoinen ja nuhainen kuin eilen. Uskallauduin tekemään Virkulle jäljen, jäljestämään sen ja pomppimaan agilityä. Virkku oli jälestyksen ajan kiinni, mutta agilitytreenit se oli vapaana. Virkku oli yllättävän innokas, eikä haahuillut yhtään. Ei yhtään. Meidän pahin ongelma on irtoamattomuus. Asentelin tuonne pihalle nyt vielä kepitkin, joita päästään harjoittelemaan ensi viikon aikana. Yritän ensi agilitytreeneihin istuttaa videokameran äitille kääteen, jotta saisitte vähän todistusaineistoa meidän agilityinnosta. :D Olisin tänään lähtenyt vielä kuvauttamaan Virkun agilityä, mutta aurinko otti ja meni pilveen, enkä halua mitään tasaisen harmaata kuvamateriaalia. :<

Räpsin Mutkusta tänään kuvia, koska viimeiset kuvat siitä ovan kuukauden takaisia 2kk posetuksia. Ryökäle otti eilen ja täytti 12vk o.o Mihin tämä aika katoaa?!

Mainoskatko

Taika & Iiris -blogissa on arvonta! :>