Instagram

torstai 3. lokakuuta 2013

Miksi koiraa pitää kouluttaa?

Olen jo pienen ikuisuuden aikonut kirjoittaa tämän postauksen, mutta jostain syystä ajoitan sen juuri tälle päivälle, kun olen jo valmiiksi hakannut näppäimistöä muutaman päivän edestä. Tällä kertaa aihe on itselleni osittain hyvinkin läheinen, mutta toisaalta aivan tarpeeksi kaukainen. Toivon, että jokainen koiran omistaja pohtii kysymystä jossain vaiheessa - mieluiten jo ennen koiran hankkimista, mutta toisaalta koskaan ei ole liian myöhäistä. Vai onko? Olisiko taksia odottanut tyttö tällä hetkellä täysin kunnossa, jos kimppuun hyökännyt koira olisi ollut tottelevaisuuskoulutusvalio? Mene ja tiedä.

Vaikka kuinka ottaisi lemmikikseen pienen ja suloisen seurakoiran, joka toimittaa lähinnä sohvatyynyn virkaa, ei saa unohtaa, että juuri sekin pikku fifi on ollut alkujaan villieläin, joka on saanut perimässään taidot selviytyä susilaumassa, mikä on kaukana ihmisperheestä. Koiralla ei siis ole luontaista kykyä elää ihmisten kanssa yhdessä - ihmisen on opetettava se sille. Vaikka metsästyskoirien käyttötarkoitus onkin selviytyä luonnossa, niiden omassa ympäristössään itsenäisesti työskennellen, tarvitsevat nekin koulutusta yhteistyön toimimiseksi. Eikö vain olekin molemmille mukavampaa saada koira pois metsältä ilman naama punaisena karjumista ja suurta kiinniotto-operaatiota? Vaikkei metsäkoiran tarvitsisikaan käyttäytyä täydellisen koirakansalaisen tavoin, yhteistyön parantamisen lisäksi jo vähäinenkin koulutus lisää koiran turvallisuutta. Metsästyskoiran omistaja voi huokaista syvään helpotuksesta, kun ajoradalle säntäävä koira pysähtyy (mahdollisesti suurella hädällä maustetulla) käskyllä, nimim. kokemusta..

Nykyisin koiran koulutuksessa painotetaan koulutusmuotoa, jonka mukaan parhaat tulokset saadaan, kun koiraa vain palkitaan oikein tehdyistä suorituksista, ja fyysinen rankaiseminen - jota vielä jonkun aikaa pidettiin erinomaisena koulutusmuotona - jätetään kokonaan pois. Nykyistä koulutusmuotoa kutsutaan positiiviseksi koulutukseksi, jossa palkkana voidaan käyttää mm. leluja, ruokapalkkaa tai vaikka asiaa, mitä koira kulloinkin haluaa. Esimerkiksi se, että koira pääsee autosta ulos vasta katsekontaktin otettuaan on erinomainen taito. Tässä tapauksessa palkkiona toimii koiran pääsy ulos autosta.

Omasta mielestäni jokaista koiraa pitäisi kouluttaa edes jollain tavalla. Tällä tarkoitan mm. sitä, että jokaisen koiran pitäisi osata kulkea hihnassa niin, että ulkoiluttamisen on sekä ulkoiluttajalle että koiralle mukavaa. Myöskään luoksetulon osaamisen tärkeyttä ei voi liiaksi korostaa koiran, jota pidetään irti, kohdalla, koska ilman tätä taitoa irtipito ei ole mitenkään mieluista. Olen vahvasti sitä mieltä, että jokainen omistaja tietää, mitä juuri hänen koiransa tulisi osata, mutta kouluttamattomuudelle keksitään aina mitä mielenkiintoisempia tekosyitä. Joku vetoaa omaan osaamattomuuteensa, toinen koiran rotuun. Koiran kouluttamisesta löytyy rajattomasti tietoa koirakirjoista ja internetin ihmeellisestä maailmasta. Olen kuullut liian monesti "eihän metsäkoira opi" -tyyppisiä lausahduksia. Huoh, en vain voi ymmärtää tämän tyyppisiä roturasisteja. Vaikkei metsäkoiria olekaan jalostettu tottelevaisuuskoulutuskentille, on niillä aivot siinä missä muillakin roduilla, eikä mikään poista sitä tosiasiaa, että nekin ovat koiria, jotka vaativat virikkeitä, ja jotka oppivat aivan samalla lailla kuin ne agilityvaliotksi yltäneet koiratkin. Toki koirat ovat yksilöitä, ei siinä.

Mitä sitten tarvitset kotikoiran kouluttamiseen? Ehkä eniten omistajalta vaativa asia on kärsivällisyys, mutta älä missään nimessä heitä tässä vaiheessa hanskoja tiskiin. Jokainen löytää varmasti sen oikean tavan kouluttaa koiraansa! Kärsivällisyyden lisäksi tarvitset jotain, mikä motivoi koiraasi tekemään kanssasi yhteistyötä. Hyvin toimivia motivaationlähteitä voivat olla vaikkapa koirasi lempilelu tai hyvältä tuoksuvat herkut taskun pohjalla. Näiden lisäksi omistajan on oltava johdonmukainen, ja vaatia asiat joka kerta samalla tavalla. Kerran kielletty on aina kielletty jne.

Se, mitä tällä postauksella ajan takaa, on se, että jokainen tekisi koiransa kouluttamisen eteen edes vähän töitä. Jos joku nyt ajattelee, ettei hänen koiransa tarvitse osata mitään, koska sehän asuu kaikki päivät tarhassa, eikä sen kanssa käydä missään. Noh, olisikohan korkea aika ottaa se koira pois sieltä tarhasta ja tehdä sen kanssa jotain? Olisitko itse valmis asettumaan koirasi asemaan asumaan 24/7 tarhassa ilman suurempia virikkeitä kuin kärpästen jahtaamisen kesäisin? Toivon että tämä postaus herätti edes jonkun omistajan sisäisen kouluttajan :)

4 kommenttia :

  1. Tosi hyvä postaus, samaa mieltä olen kanssasi :) Ja Seriki päässy mukaan-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia:) Juu mää kaivelin näitä rally-tokokuvia tähän täytteeksi :D

      Poista
  2. Hyvä postaus hyvine perusteluineen! :)

    Teille on haaste: http://herttakoiruus.blogspot.fi/2013/10/11-asiaa-hihnan-toisesta-paasta-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitosta. Mahtavaa että meidänkin blogia huomioidaan, mutta kyllä me taidetaan jättää tämä väliin, koska tuo haaste on käyty niin monesti jo tässä(kin) blogissa läpi...

      Poista