Instagram

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Iltaiset häirikkötreenit


Niimpä siinä sitten kävi, että pakkasin koiran mukaan ja lähdin kaupan pihalle treenaamaan äitin kauppareissun ajaksi. Annoin Virkun aluksi haistella penkkoja, mutta kun ensimmäisen kerran vaadin siltä huomiota ja tarjosin hakkaran palasta, äijä totteli heti. Yllätyin to-del-la - sehän ylitti itsensä! :D Nyt mää todella alan uskoa siihen että meidän rally-tokokokeista voi jotain tullakkin.

Alussa vain pyörittelin koiraa ympäriinsä. Virkku haahuili aivan järjettömästi, ja lähti omille teilleen heti palkkauksen jälkeen jos en heti ollut valmiina antamassa uutta käskyä. Huoh. Olin ohjeistanut äipän luettelemaan meille liikkeitä, jotka nappasin yhdestä kisaradasta. Äiti aloitti luettelun heti kaupasta tultuaan. Tässä Virkku toimi häiriömäärään nähden yllättävän hyvin, eikä haahuillut oikeastaan yhtään. Vähän se jäi kuuntelemaan peruuttavan linja-auton peruutupiippausta ja viereisessä autossa haukkuvaa koiraa, mutta joka kerta sain sen huomion kiinnitettyä itseeni ilman suurempaa draamaa. Hihna kiristyy edelleen herkästi tuon haahuilun vuoksi, mutta haahuilu jää heti vähemmälle, kun itse tiedän mitä koiralta vaadin seuraavaksi, enkä jää miettimään turhia. Epäilen, että suurin pisterohmu kisaradalla onkin juuri hihna. Postin kuvat treeneihin lähtövalmisteluista.

4 kommenttia :

  1. Nyt vain ahkerasti treenaatte lisää häiriössä ja sit vaan kisoihin!:) Mites onnistuuko teillä kuinka ilman nameja? Mua vähän jänskättää onko toi yhtä laamana taas kisoissa kun viime kerrallakin kun ei saakkaan palkkaa välissä. Tosin viimeks se kyl säikähti just alus jotain koiraa ja oli vähän hämillään sen ja namittomuuden takia :D

    VastaaPoista
  2. Haaste !!
    onnislife.blogspot.com

    VastaaPoista