Instagram

lauantai 9. helmikuuta 2013

Eteen - sivu - MENNÄÄN!!

Tänään Virkku pääsi treenailemaan kokeen omaista. Vedettiin rata pariin kertaan läpi, enkä voi sanoa, että kumpikaan kerta olisi mennyt hyvin. Molemmilla kerroilla lähti vähän haahuilemaan, ja lopulta jouduin ottamaan herkut käteen. Radassa olleet 13 liikettä olivat meille kuitenkin vähän liikaa. Perusasentoon tulo meinasi vähän tökkiä edelleen. Ratana tämmöinen.

Askel oikealle onnistuin melkein, mutta kummallakaan kerralla en ollut tyytyväinen. Virkku pysähtyi, eikä tullut hetki mukaan seuruuseen. -> Treeniä

Eteen, askel peruuttaen -juttu toimi melkein, vaikkei Virkku nousuutkaan heti istumisesta mukaan. Nyt koira sentään malttoi läsäyttää takamuksensa maahan suoraan edessä.

Ensimmäisessä käännöksessä Virkku lähti molemmilla kerroilla haahuilemaan. 270' oikeaan liikkeenä menee, mutta tänään tuossa kohdassa oli jotain häiriötä.

Hitaasti seuruu tökki hirmuisesti. Virkku pysähteli ja tuli sitten kovalla vauhdilla takaisin seuruuseen. -> Treeniä

Kuten jo mainitsinkin, perusasento tökki. Eteen, oikealta sivulle, istu meni kuitenkin yllättävän hyvin ja vähäisillä avuilla.

Pujottelussa Virkku irtosi tosi pahasti moneen otteeseen. -> Treeniä

Käännös vasempaan oli tänään sitten aivan hukassa ja kaikkea muuta kuin terävä, koska Virkku irtosi pujottelun jälkeen, ja kulki käännyttäessä aivan liian edellä... -> Treeniä

Se perusasento... Eteen, vasemmalta sivulle ei meinannut ensimmäiselä kerralla toimia, mutta toisella kerralla meni jo paremmin. Jostain syystä Virkku meinaa jäädä eteen tönöttämään... -> Treeniä

Vasen täyskäännös menee edelleen hyvin pieniä hihnasekoiluja lukuun ottamatta.

Spiraali oikealle irtoili aika paljon -> Treeniä

360' vasempaan meni molemmilla kerroilla hirmuisen hienosti! Yllätyin :)

Meidän on nyt sitten ilmoitettu Kannukseen ralleilemaan. Huomenna lähden luultavasti Virkun kanssa metsälle ensimmäisen kerran koko tälle kaudelle. Hups, se on tosiaankin vähän jäänyt... Yritän saada huomiselta jotain kuvia tai videonpätkää todisteeksi siitä, että tuo toimii metsälläkin ;)

5 kommenttia :

  1. Voisi auttaa monissa liikkeissä jos kokeilisit treenata muutamat treenit pelkkää seuruuta ja vahvistella vain oikeaa seuruu paikkaa. Meillä ainakin Gloria välillä edistää ja seuruu on väljää, mutta pienet seuruu pätkät ja perusasennon vahvistelut on auttanut tuohon ongelmaan!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota me ollaan aika paljon tehtykkin, mutta koska niissä ei tapahtu oikeastaan mitään, olen jättänyt ne suurelta osin mainitsematta blogissa. :)

      Poista
  2. Me ollaan ihan normitokon puolella keskitytty Nalan kanssa pelkkään seuruuseen ja siihen, että se ei ennakoi seisomista. On muuten auttanut, tulee nätisti. Vielä, kun tuon ääntelyn sais pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainii, miten se olikaan, että pystytkö kuvaileen meidän tokot kuvina sitte Kannuksessa?

      Poista
    2. Mää en lupaa mitään, en välttämättä pysty jäämään tokoon asti...:( Mutta kuvaan jos jään, siippuu kyydistä ja siitä otanko Virkkua mukaan.

      Poista